lauantai 29. elokuuta 2015

palloja neuloen


Matkaneuleena viime viikolla aloitetut pallosukat ovat kotona edistyneet lähes valmiiksi. 
Ohjeessa luki "Neulo toinen sukka peilikuvaksi ja vaihda kuvioiden ja pohjavärin paikkaa." 
Niinpä sitten tein niin.


torstai 27. elokuuta 2015

tänä kesänä navettagalleriassa



Olen monena kesänä käynyt Kyyhkylän Navettagalleriassa Mikkelissä katsomassa Ritva Nurmen hauskaa kierrätystaidetta, jossa luova hulluus on aina vauhdissa. Niin tein myös viikko sitten. Osa näyttelystä oli jo aiemmin näkemääni villiä revittelyä, mutta sekaan oli ilmestynyt taas myös uusia hassuja hahmoja ja uusia värikkäitä väkeryksiä. Aivot naksahtavat siellä aina luovuuden suhteen ihan uusille urille ja monet näistä ite-teoksista kutsuvat vuoropuheluun. Voi että mitä kaikkea villiä ja yllättävää hän on saanutkaan aikaan hyljätyistä muovikanistereista, työhanskoista, pölyhuiskista, lapioista ja vaikka mistä tavarajätteestä - ja vain ilahduttaakseen katsojaa! Tässä kuvia niistä ilahduttamaan myös sinua, ole hyvä! (Kuvat suurenevat klikkaamalla.)






















maanantai 24. elokuuta 2015

pinkki huivi ja 30 vuotta


Tämän kesän ensimmäisillä Suomea-ristiin-rastiin-matkoillamme kulki minulla mukana yksinkertainen puuvillahuivin tekele. Sen neulominen oli helppoa ja mukavaa. Sen pystyi ottamaan esille milloin vaan. Ja se eteni hiljalleen. 


Taidan olla sinnikäs ja toiveikas tyttö. Nämä lankakerät olivat nimittäin lennelleet huushollissani kaapista ja laatikosta toiseen jo varmaan 30 vuotta, enkä muista että olisin koskaan ajatellut, että luopuisin niistä ja etteikö langasta syntyisi jonakin päivänä jotain kivaa.  


Yksinkertaisesta neulepinnasta tuli yhtä elävää ja eloisaa kuin  nuoruuden opiskeluvuodet olivat. Väri nappasi tuolloin ja väri nappaa vieläkin. Tätä huivia tulee pidettyä varmasti, sillä tavoitteena on päästä ostohuiveista vähitellen kokonaan eroon.

perjantai 21. elokuuta 2015

matto paikallaan



Valkoinen matto pääsi vihdoinkin paikalleen mökin ylätupaan. Sinne valkoinen sopii hyvin, koska ylätuvassa ei kävellä marjasaappaissa, eikä kanneta marjasankkoja. Siellä suurin fyysinen ponnistus tarkoittaa päivätorkkuja, yöunia ja verannalla laiskottelua.  

Kun sain maton levitettyä lattialle, jäin hetkeksi pötköttelemään pitsiliinatyynyjen sekaan sängylle ja katselemaan tyytyväisenä ympärilleni. Katselin ruutupäällysteisiä nojatuoleja, katajaisia puunaulakoita, kasvitaluja, verhoja ja peiliryhmää sekä kirjahyllyä - kaikkea sitä kivaa mitä olemme tänä vuonna sinne siskoni kanssa luoneet sinne melkein tyhjästä. Minusta meidän ylätupa on nyt hieno ja viihtyisä!



Ja vielä lopuksi pitää mainita, että matonpäitä grillikatoksessa viimeistellessä sain nautiskella taivaallisesta säästä ja tyynestä järvinäkymästä. Kyllä elämä voi sitten välillä olla niin ihanaa!






keskiviikko 19. elokuuta 2015

yksinkertainen ja litteä

Olen kuvitellut tarvitsevani pienen, kevyen, yksinkertaisen, litteän kangaspussukan, jossa olisi ohut olkahihna ja johon tarvitsisi mahtua vain kännykkä, avaimet sekä seteliraha. Pari päivää sitten sukelsin tilkkukoppaan ja valitsin suurta harkintaa käyttäen tämän hameen jännöstilkut ja ommella hurautin sellaisen. 

maanantai 17. elokuuta 2015

viimeistelyyn




Arvaa minkä vuoden Suuri Käsityölehdestä löysin virkatun reunapitsin ohjeen? Sellaisen reunapitsin, joka sopii matkakäsityönä neulotun puuvillahuivin reunaan.

1993.


lauantai 15. elokuuta 2015

maanantai 10. elokuuta 2015

kolme alekkain


Parisen vuotta sitten sain päähäni, että alan kerätä kirppareilta vanhanaikaisia, pieniä maustehyllyjä. Aloin unelmoida kokonaisesta maustehyllyseinästä! Sellainen olisi hauska. Kapeita, kevyitä, talonpoikaistyylisiä, isäntien iltapuhteinaan naputtelemia maustehyllyjä vieri vieressä seinällä. Niiden kellastunut puupinta vaihtuisi raikkaaseen valkoiseen.

Löysin muutaman maustehyllyn kirppareilta ensin ihan helposti. Sitten vähitellen keräilyvimmani laantui ja muisti huononi; en nähnyt kirppareilla enää missään pieniä maustehyllyjä. Lopulta huomasin omistavani niitä vain neljä.

Otin ne äskettäin esiin ja päätin, että joko maalaan ne nyt ja laitan johonkin seinälle... tai sitten heitän ne tulipesään.

Maalasin niistä kolme. Yhtä en kelpuuttanut mukaan, koska se oli muita paljon leveämpi.



Maalattuani aloin pähkäillä, laittaisinko ne keittiön seinälle näiden patalappujen tilalle. Ja pistäisin vanhat ihanat keittokirjani niihin esille.  Esim. Maija keittää -kirjan, josta löytyy edesmenneen Elsa-mummoni salaiset reseptit. 


Suunnittelin lattialla, mihin järjestykseen hyllyt laitan.


Ja lopulta hyllykolmikko naputeltiin kiinni vessan seinään. Hyllyt täyttyivät helposti kaikenlaisista pikkupulloista ja -putkiloista, joiden on tarkoitus tehdä minusta paljon kauniimpi ja hehkeämpi.
Mutta koska täällä ei mainosteta mitään, jääköön kuvauksen ajaksi hyllykköön vain (esi)merkit Bio Oil ja Mary Kay.



torstai 6. elokuuta 2015

ITE-vaatteet (7)


Kun olin saanut morsiuspuvun valmiiksi, ompelin itselleni hennon vaaleanpunaisen, klassisen pikkumekon. Luottokaavaa käyttäen.

Turkoosi jakku oli jo huhtikuusta asti odottanut ensimmäistä käyttökertaa.

Yksi sifonkikukista sopi hyvin rintakoruksi.

Kaunis helminauha ja korvakorut Anna`s Darling, kuopiolainen korumuotoilija Anna Väänänen.

Kengät hankin kesämatkalla Tammisaaren Wild Shoes liikkeestä.

Olipa tunteikas hetki, kun esikoinen sanoi tahdon! Iki-ihanat puutarhahäät!



tiistai 4. elokuuta 2015

hääpuku


Villen ja Veeran rakkauden palapelissä loksahti vihdoinkin viimeinen pala paikalleen - vihkiminen! 

Olin mielissäni, kun sain toteuttaa Veeralle, miniälleni, hänen toiveittensa mukaisen hääpuvun.
Sen ompelu olikin aika jännittävää puuhaa.

Onnea ja halauksia!