torstai 29. lokakuuta 2015

sydäntunika



Toissa keväänä Helsingin kaapelitehtaalla järjestetyssä Kierrätystehdas-tapahtumassa tein ihanan, sydämellisen löydön. Kierrätyskeskuksen kangaslaareista kohosi silmieni eteen parin metrin pala vanhaa Tampellan sydänkangasta. Nyt otettuani sen työn alle,  näin hintalapun 5,30 e.

Kangas on ihan uutta aitoa ja pesemätöntä. Siitä syntyi sitten luottokaavalla sydäntunika -samanlainen kuin tämä ruudullinen.

Talven kerrospukeutumiseen... ja ensi kesän helteille - kesä- ja talvipitoon.


tiistai 27. lokakuuta 2015

kukkahame



Eihän Lähikäsityömessuilla voi hyöriä muuten kuin lähimuotiin pukeutuneena? Ja kaikkein lähin lähimuoti on oman ompelukoneen tuotantoa. 

Käytin helppoa, perushameen peruskaavaa, jolla olen tehnyt jo monta hametta. Kaava toimii eri materiaaleissa ja hamonen syntyy yhdessä illassa. Tällä kertaa kangaspalasta, joka jäi, kun tein tämän kukkamekon. Kangas riitti onneksi sellaiseen pohjemittaiseen pituuteen.


Kesken messuhyörinän oli pysähdyttävä välillä somettamaan.

maanantai 26. lokakuuta 2015

talviot tulivat




Roosa Nauha kampanjan lapasmalli - nimeltään Talvio.

Ja jos jotakuta kiinnostaa nähdä muutama kuva Lähikäsityömessuilta, niin niitä löytyy täältä.


maanantai 19. lokakuuta 2015

sitten kun

Olen pari kolme viikkoa elänyt sit-ku elämää ja syynä on ollut...


... jotka ovat vallanneet ajatukseni sekä työ- että vapaa-ajalla. Tervetuloa messuille! tv: Eija