lauantai 28. lokakuuta 2017

mikä matolle nimeksi?


Aloitin taiteilemaan seuraavaa hapsumattoa, vaikka edellinenkään ei ole ihan valmis. Tämä solmeilu kiehtoo minua nyt valtavasti, sillä ensimmäinen mattoni oli esillä Lähikäsityömessuilla ja se sai mukavasti ihailua osakseen. Myynnissä ollut verkkopohja innoitti ihmisiä aloittamaan samanlaisen projektiin.  Pohjaa on edelleen myynnissä käsityökeskus Alliinassa. Myös mattokanttia.

Tätä toistakaan en piilota välillä kaappiin, vaan annan sen lojua keskeneräisenä pöydällä. Kasa pätkittyjä kuteita on aina valmiina solmeilua varten. Solmu sinne, solmu tänne. Sattumanvaraisuus tuo hitaasti valmistuvalle matolle luonnetta. Saksin nipun trikookudepätkiä. Solmin, pätkin, solmin, pätkin, solmin.


Ensimmäiselle matolle annoin nimeksi Ilotulitus. Sillä sen värikirjo yksinkertaisesti poksahtelee ja räiskyy.

Tässä matossa erottuvat puolukka, marjapuuro, marjamehu ja... pinkit prinsessakarkit. Hmmm.... minkähän nimen antaisi tälle matolle. Työn nimeäminen on aina hauskaa. Entä jos sinä ehdottaisit jotain?

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

risukorivanhus


Keräsin kaikki loput omenat pihan omenapuista pois ja jyrsin näitä vitamiinipommeja kymmeniä päivässä, kitalaki kipeänä. Soseet on jo tehty ajat sitten pakkaseen. 

Yllätyin, kun risukorivanhus jaksaa edelleen kantaa arvokkaasti omenakorin virkaa.
Punottu koivunrisuista monta vuotta sitten. 


maanantai 23. lokakuuta 2017

loistavaa


Tänään sain ripustettua valohimmelini etupihan omenapuuhun. Oli pakko katsoa muutaman kerran ikkunasta ulos ja pysähtyä ihailemaan kuinka kauniilta se näyttää pimeässä. Kuin timantti. Niin loistava - ja näkyy kauas.

Valohimmelipaketteja on myytävänä käsityö- ja taitokeskuksissa kautta maan. 


lähikäsityömessuilla


Huu-huu, sinua kuvataan... Molla Millsin kanssa.... tomppeli! 😀


lauantai 7. lokakuuta 2017

etenee






Projekti etenee.
Voi että se etenee hienosti!

Ja tämä prokkis tulee olemaan näytteillä sekä Lähikäsityömessuilla 20.-21.10.2017 Iisalmessa

Kerron silloin mielelläni lisää. 😀



perjantai 6. lokakuuta 2017

korviksille







Nyt on korvikset uudessa järjestyksessä uudessa pitsireunuksisessa taulussaan.

Joku kumma näissä leveissä puukehyksissä vetää nyt meikämaijaa puoleensa. 
Tekeminen ruokkii tekemistä. Näitä roinatauluja oli hauska askarrella myös. 

Puukehyksiä on myynnissä edulliseen hintaan meidän kässäreissä.