kotoisaa

Mainoskyltti ajalta mummo ja maitokärryt 

Suomen Asutusmuseossa opastaa:

Pukekaa talonne kuin itsenne. 

"Koti on se paikka, jossa voi ilmaista itseään ja antaa mielikuvituksen lentää. Vapauttavin ja eniten iloa tuottava prosessi sisustamisessa on löytää oma tyylitietoisuus ja selvittää itselleen, miksi pitää tietyistä asioista. Kun oivaltaa, että koti on se paikka, jossa voi testata uusia ideoita, on hyvä tehdä vähän kokeiluja ja oppia, mitkä asiat tuntee itselleen läheisiksi ja miksi. Kun koti kuvastaa aidosti asukkaitaan, mikä on sisustamisen perimmäinen päämäärä, kotielämästä nauttii enemmän. Jo pelkästään kotiin astuminen pitkän työpäivän jälkeen antaa lämpimän, kotoisan tunteen. "

opastetaan kirjassa Sisusta tyylillä (H. Becker & J. Copestick).

Kotoisaa viikonvaihdetta kaikille!

söpöilyä

Nämä kukat menivät jo liiallisuuksiin - äh, mitä söpöilyä! Mikä minuun meni, kun valitsin valkoista ja pinkkiä. Käsitys itsestäni aidosti harkitsevana ja järkipäätöksiin kykenevänä askartelijana karisi sitä mukaan, kun näitä kukkia syntyi. Ihan liian romanttista verrattuna tähän aiempaan.

Nyt olisi päästävä käsitöissä toiselle taajuudelle... mieluiten ompelutaajuudelle.

iso kukkapallo

Eilen kynittiin etupihan omenapuille rohkeat kevätleikkaukset. Siitä touhusta syntyi tämä kukkapallo, vaikkei tällä pallolla oikeasti ole mitään tekemistä omenapuiden saati oksasaksien ja sahan kanssa.

Tai no, sen verran kyllä, että jossain välissä ulkotouhuja pysähdyin hetkeksi penkomaan autotallin hyllyjä ja löysin sieltä vanhan ison styroksipallon, jonka pinnalta joskus olin irroittanut kaikki siihen liimatut männynkävyt ja jonka olin viskannut sinne kaikkien nuhjuisten kukkaruukkujen joukkoon. 

Ja kun rupesin katsomaan sitä styroksipalloa hiukan eri vinkkelistä, ohi vanhan käpyidean, huomasin, että ehkä se pitäisi ottaa sieltä päivänvaloon ja pistää jonkinlaiseen värikylpyyn. Illalla sitten käteni hapuilivat trikoomatonkudekoriin ja virkkuukoukkujen suuntaan ja siitä se värikylpy sitten alkoi.

Koristelin sen vielä virkatuilla kukkasilla, joita oli jäänyt jäljelle viime kesän kukkapuu- ja kukkakeppi projekteista.

Jo kertaalleen jätteeksi tuomittu styroksipallo löytyy nyt iloisesti olkkarista, kasvitaulujen ja tupsupuun luota. Se siirtyy siitä sitten aikanaan ulos piristämään kesäverantaa. 

Ja koska tämä tuntui syntyvän melkein kuin itsestään,  niin näitähän voisi tehdä useamman. Sitä toista  samankokoista vanhaa styroksipalloa en onnistunut silti vielä löytämään...

aurinkoista ja vihreää

Maljakossa ja multakipoissa vihertää. 

Kohta pääsemme napsimaan maukkaita herneenversoja leivän lisukkeeksi.

Täällä paistaa aurinko. Toivottavasti sielläkin!

pieni askarteluhetki

Taiteilija usein sanoo, ettei hän halua selitellä teoksiaan, vaan haluaa jättää tilaa katsojalle ja tämän omille havainnoille ja tulkinnoille. 

Joo, niinpä minäkään en nyt selittele tällä kertaa tämän enempää.

hullutukset

Pari päivää sitten ripustin tuulahduksen käsityön hullutuksista omaan pihamaisemaan. Kolme mäntyä etupihalla saivat villaiset virkatut somisteet. Pehmentämään ja piristämään maaliskuun harmaata pihaa.

Selitän tätä älynväläystäni jo yleisesti maailmalla tunnetulla neulegraffiti-ilmiöllä.

Saatat kauhistua, että ihanko totta virkkasin kaikki nuo isot palat. Onhan männyn ympärysmitta melkein metri. Mutta paljastan heti, että en t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n!  Vaan ”teos” on vanha virkattu kirppispeitto. Valitettavan nihkeänoloinen akryylilankapeitto, jonka värit kuitenkin vetivät puoleensa. Pilkoin peiton kolmeen samankokoiseen osaan ja viimeistelin palat tarvittaessa uusilla reunavirkkauksilla.

Sillä täytyyhän pihassa näkyä, että talossa asuu joku, joka on käsitöihin kallellaan.

Viime yönä satanut lumi teki tämänpäiväisistä kuvista hohdokkaampia. Lumiukkokin istua rönöttää paksun lumipeiton alla.

kukkavoimaa

Kukkavoimaa kodin kuningattarelle! 

Ajatella mitä kaikkea kaunista voikaan tehdä kankaasta! Tällaistakin! Vietin valosarjan parissa pari iltaa ja tämä koristelutekniikka vei ihan mennessään. Tein tämän jo pari kolme viikkoa sitten. 

Ja sitten aloin odottaa innolla valtakunnallista Taidon ja käsityön viikkoa 14.-20.4. jolloin kaikki tämän maan kässärit, meidänkin,  suorastaa puhkeavat kukkaan. Tavalla tai toisella. 

Tein myös yhden valkoisen kukan, jossa ripaus hentoa punaista. Hiuskoruksi tai rintarossiksi tekemään asusta kuin asusta hienostuneen.

hei me taiteltiin

Tänään innostuin näistä; tilkkutyönä tehdyistä miniblokeista, jotka koottu eräänlaisella taittelutekniikalla. Ovatkin varsinaisia näpertelyprojekteja. Keskittynyt ilme ja ohjeet olivat tarpeen. Ompelukonetta ei tarvittu juuri ollenkaan - vain reunan ompelussa. 

Mieleeni muistui oma vanha muistikirja, jonka etukanteen ja sen irtopäällisiin upotin joskus samantyyppisen miniblokin.

Mutta mihin päätyvät tämän iltaiset taittelut? Kukapa sen tietää. Ööö... en minä ainakaan.

(Kangasrullia myynnissä viime vuoden Tilkkuaallot -tapahtumassa Siilinjärvellä.)

riemunkirjavaa

Tätä kilometrin mittaista, riemunkirjavaa kaulahuivia neulottiin monta kuukautta. Lukemattomien ihmisten voimin. Jokainen neuloi oman raitansa ja siihen ajatuksensa. Valitsemallaan langalla. Valitsemallaan värillä. Omalla käsialallaan. Käsityökeskuksissa, taiteiden öissä, taitopajoissa, käsityötarvikekirpputorilla, Lähikäsityö-messuilla...

Onnitellen 40 vuotta täyttänyttä Taito Ylä-Savoa. 

Minä tein oman osuuteni päättelemällä loput langanpäät, tekemällä  reunavirkkauksen ja höyryttäen.

Ehkä tulee vielä tänä "talvena" tarpeeksi rohkeutta päästää irti se pieni tyttö, joka kieltäytyy pukeutumasta yksinkertaisesti ja aikuisen tylsästi. Heittäytyä riemunkirjavan kaulahuivin pauloihin... ja kieppua, elehtiä, hihkua, nauraa... Ihan vain siksi, että tulee niin pienen-pieni olo suuren-suuri huivi kaulassa!

Noh, ehkä vähän liioittelin alussa sen pituudessa. Kilometri tarkoittaa tässä tarkalleen 4,4 metriä.

uunituoreen innoittamana

... sillä ostin tämän uunituoreen kirjan 

... ja sen inspiroimana 

.... laitan ohjeen oman pontsoni palavirkkaukseen.

Enkä tee sitten enää yhtään mitään...

olympianeule (3) ja sen lisukkeet

Moiks! Parin päivän kuumepöhnästä on selvitty hengissä ja bloggaaminen karkaa taas baskerista. Tätä olympianeuletta (3) en olekaan vielä esitellyt!

Baskerin neuloin ihan ohjeesta. Silmukka määrä täsmäsi. Lisäykset ja kavennukset myös. Vaikka lanka oli ihan eri maailmasta ja puikkonumerokin mitä sattuu. Sillä pientä jännitystä ohjeen mukaisessa tekemisessä pitää aina olla, muuten menee suorittamiseksi. 

Enkä ole esitellyt myöskään vielä tätä neulospuseroa! Se kuuluu sarjaan "välttämättömät perusvaatteet". Sen tarina lähtee kyllä tehtaasta, sillä materiaali on alunperin leikkuujätettä. Niinpä jouduin tekemään tähän peruspuseroon vähän normaalia enemmän saumoja.

Ja hame! Kirpparilta hankittu Gudrun Sjödenin malli oli alunperin pohjepituinen, mutta nyt lyhyempänä versiona niin, niin paljon mieluisampi. 

Entä sitten tuo kaulaliina? Ööö - se on yksinkertaisesta vain joskus neulottu ja monesti käytetty. Nyt näiden kanssa vielä enemmän.

***********

paikkausta

Näistä mieluisista sukista en luovu ennen kuin ne on käytetty ihan loppuun. Sillä sukat ovat oman äitini sukkatehtaan uustuotantoa. Väljiin talvinilkkureihin nämä pystyraitasukat ovat tänä talvena sujahtaneet aina silloin, kun näkyviin jäävä varsi on sopinut mekkoon tai muuhun asuun.

Mutta oi-oi sentään, yhtenä päivänä kantapäihin ilmestyi ilkikuriset reiät. Kun ei ollut samanväristä lankaa, ajattelin, että perinteisen parsimisen sijaan paikkaan ne hieman kuperaksi virkatuilla, poikkeavan värisillä pyörylöillä. 

Toimii. Kyllä vaan. Ja terkkuja mamalle! 

crazy ja ihana

Näin ommellaan kodin ihanin sisustustyyny: 

Otetaan kasa pienen pieniä värikkäitä ylijäämätilkkuja,

joista ommellaan crazy-tekniikalla useita pieniä tilkkupintoja,

jotka sitten yhdistetään yhdeksi isommaksi päälliseksi,

joka tikataan vanun ja vuorikankaan kanssa yhteen ja 

jonka päälle pistellään vielä pieni kierrätyspitsiliina koristeeksi.

Lopuksi taustakangas, reunojen ompelu, vanun täyttö ja täyttöaukon ompelu.

Ja sitten rauhoitutaan, painetaan pää tyynyyn ja ajatellaan vain mukavia asioita!

neulon, puran

Miten hitokseen neulominen voi olla näin puuduttavvaa?

Tikuttelen ohuilla puikoilla ohuesta langasta.

Pikimustia sormikkaita, joissa kilometrin mittaiset varret.

Tähän uuteen viittaan.

Ja sovellan jotakin ohjetta, joka ei millään natsaa tuohon lankaan.

Neulon, puran... neulon, puran... 

MIE ROMAHAN!

Ja miulle käy vielä niin, niin ku meijän Atelle joskus pikkupoikana kävi! 

(Tämä hauska kuva löytyi perhekuva-CD:ltä monen vuoden takaa.)