sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

vain vähän viitseliäisyyttä



Kun kierrätys valtaa ekologisesti ajattelevan pään, niin on vaikea välttää houkutusta. Houkutusta kokeilla idean toimivuutta. Varsinkin, kun sen testaamiseen ei tarvita kuin vähän viitseliäisyyttä. Tämä idea on hulvaton ja ehkä typerän naiivi, eikä sillä pelasteta maapalloa, mutta jonkinlaista löytämisen riemua sen keksiminen toi.

Nimittäin rikki, puhki kuluneiden ostosukkien varret. Reiästä kurkistelee jo varvas tai kantapää, mutta varret ovat ehjät ja hyvää materiaalia pieneen puuhahetkeen. Ja tämän pienen puuhahetken aikana etsitään sakset ja saksitaan sukista rennot ranteenlämmittimet. Naks varret poikki nilkan kohdalta, eikä mitään muuta.

Varsinkin raitapolvisukkien varsista saa hauskoja asusteita yhdisteltäväksi erilaisiin puseroihin. Kahden sukan varret taas voi yhdistää koneen kolmipistosuoraompeleella yhteen ja silloin on käytössäsi kaksiväriset rannekkeet.

Heitän tämän helpoista helpoimman Tee Se Itse-idean myös Tekstiilikierrättäjät ry:n uusiin tiloihin Varpaisjärvelle, jonne varmasti joistakin, ihmisten sinne kippaamista vaatesäkeistä mahtaa löytyä myös rikkinäisiä nilkkasukkia. Joten heipä heit Työllistävä tekstiilikierrätys- hankkeen tytöt; nyt hylättyjen sukkien varret saksittakoon uuteen tarkoitukseen!


Ei kommentteja: