maanantai 3. helmikuuta 2014

ideoita villavaatteiden uusiokäyttöön


Ostin äskettäin kirjan, jota ei kirjakauppojen hyllyiltä kuulemma löydy. Kirja on nimeltään Vanhat vanuneet – ideoita villavaatteiden uusiokäyttöön. (Bookwell 2013)




Kirja esittelee RaJuPuSu-opistossa parin kolmen vuoden aikana valmistuneita Vanhat vanuneet –kurssitöitä. Kurssin opettajamestarina ja kirjan äitinä on ollut Kaija Huhtinen

Kirjan ideana on yksinkertaisesti näyttää mitä kaikkea kaunista, hienoja oivalluksia, uusia työstötapoja ja erilaisia käytännön ratkaisuja vanuneiden ja kuluneiden villatekstiilien työstämisestä syntyi. Kirja ei puhuttele mitenkään erityisesti visuaalisuudellaan, mutta se houkuttelee kyllä kaivamaan vanhat villatekstiilit kaapin uumenista esiin ja työstämään niistä luovalla otteella uudenlaisia tarve- tai taidetekstiilejä. Ohjeita ei kirjasta löydy.




Valitettavan usein nykyisin julkaistut suomalaiset käsityökirjat eivät yllä sille tasolle, että niistä oikeasti löytäisi kovin innovatiivisia ideoita ja että niitä selaillessa tulisi mitään kovin suurta ahaa-elämystä. Visuaalisesti ne ovat kyllä inspiroivia. Mutta totuus on, että niin monet asiat tälläkin alalla on nähty ja koettu. Vanhat vanuneet –kirjaan tämä ei päde, sillä niin monissa kurssitöissä on ollut kokeilun otetta. Työt ja tekniikat ovat vieneet tekijäänsä. Myös pienimmät villatilkut on saatu kivasti hyötykäyttöön osaksi suurta työtä.




On oikeastaan alkanut harmittaa, ettei vanhoja villatekstiilejä nyt juuri parhaillaan löydy omista nurkista. Niinpä rupean niitä metsästämään, että pääsisin pian askeltamaan Vanhojen Vanuneiden viitoittamalle luovuuden polulle! Aiemmin olen vain yhden vaatimattoman autotyynyn vanutetusta villapaidasta askarrellut.

Tuhatpajun Annukalle terveiset vielä, että se antamasi vanha kirjoneuletakki pääsee käsittelyyn varmasti ensimmäisten joukossa. 



2 kommenttia:

A kirjoitti...

Kiva kirja. Mullakin tuolla kaapissa yksi villapaita odottamassa inspiraatiota ja sopivaa hetkeä. Odottelen mitä saat aikaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Kirja on saanut valtakunnallisesti positiivistä palautetta. Kurssit jatkuvat Itä-Suomen alueella innolla ja uusia valmistustapoja kehittyy koko ajan lisää idearikkaiden tekijöiden toimesta.
Kaija Huhtinen