neuletuoli

Raahasin ikivanhan neulekoneeni varastosta päivänvaloon vihdoinkin. En ollut neulonut sillä tiettävästi yli 15 vuoteen, enkä ollut suinkaan satavarma, onko kelkat, kiskot, ohjaimet, neulat ja muut värkit kunnossa enää. Joka tapauksessa  alkuperäisissä pakkauksissaan ja koteloissaan koko raakkine oli vuosikaudet vartonut omistajansa inspiraatiota. Öljysin koneen ja liikkuvat osat kelkassa. Muistelin miten neuloa ja siitä se sitten lähti.

Ajattelin ensimmäiseksi revitellä metritolkulla neulesuikaletta, jolla päällystäisin romun fillarin kuten Hössöntössön ystäväoli tehnyt. Kaikki virkkaamalla tai neulomalla päällystetyt tavarat nimittäin kolahtavat minuun nykyisin erityisen kovasti. Ja tykkään hirmuisesti myös omasta virkatusta pöydästäni.

Mutta kun en omista minkäänlaista romufillaria, oli tyytyminen romukunnossa olleeseen putkijalkaiseen koulutuoliin, joka oli jo pois heivaamisasteella meidän pihassa.

Pääsin siis kuin pääsinkin vetelemään kelkalla oikein antaumuksella, puolelta toiselle ja neuletta syntyi ihan tolkuttomalla vauhdilla. Pienellä silmukkamäärällä. Vuosikausien koneneulontahiljaisuuden jälkeen fiilis oli kuin voittajalla. Maireasti hymyillen ompelin suikaleet kiinni putkien ympärille.

Olin iloinen siitä, että pienen pohdinnan jälkeen oivalsin käyttää puiseen istuinosaan ja selkänojaan kierrätysneuletakkia. Sen entinen omistaja oli käyttänyt neuletta kuulemma jo kyllästymiseen asti ja sen vuoksi hän heitti sen minulle uusiokäyttöön. Onhan se täysvillainen ja kiehtovaa kirjoneuletta ja sopiva vaikka huovutettavaksi. Kiitos, Tuhatpajun  kierrätyshenkinen Annukka.

Tässä neuleprojektissa surullisen näköinen tuoli muuttui lämpimän kutsuvaksi ja jäi kotiin uudelle aitopaikalleen. Se muuttui romusta aarteeksi, ihan kirjaimellisesti.