räsykudetta leikkurilla

Tänään kässäkeskuksen Koukussa käsitöihin -illassa pääsin rynttäämään tilkkuleikkurini ja leikkualustani pöydälle ja minun annettiin ymmärtää, että olen nero mitä tulee tilkkuleikkurin käyttöön matonkuteiden leikkaamisessa. :)

Täytyy myöntää, että olen kehitellyt oman nokkelan (no, en mä nyt tiiä) tapani saada suikaloitua vanhat verhot, lakanat ja muut isot kankaat matokuteeksi.

Tässä siitä kuvasarja uudelleen, vaikka laitoin sen edelliseen blogiini myös, mutta koska ne kuvat ovat hävinneet, tässäpä ne sitten taas.

Mutta siihen kysymykseen en osannut vastata, että minkä hintaisia ovat nykyisin nuo tilkkuleikkurisetit. Heitä kun alkoi setin hankkiminen kiinnostaa. Itse ostin ne varmaan jo parikymmentä vuotta sitten, kun ne ilmestyivät markkinoille. Alustan olen tosin uusinut kerran.

Ja tähän lopuksi vielä esimerkki matosta, jonka kaikki kuteet ovat kulahtaneista pussilakanoista ja punakirjavista verhoista. Kyökkini uudet matot, jotka viime kesänä paukuttelin.

käsin sidottua

Kirjansidontaa. Että sellaistakin voisi tehdä itse. Miksi en koskaan ilmoittautunut kansalaisopiston tunneille, kun kirjansidonnan kurssia täällä vielä aikaisempina vuosina tarjottiin. Sitä sitten piti mennä sen alan aakkosia opettelemaan ihan Viroon asti. Pari kuukautta sitten kävin, mutta nyt vasta innostuin viimeistelemään kannen itse ompelemallani tilkkukukalla ja käsintehdyllä osto-puunapilla. 

Olisin mielelläni tehnyt kirjan kierrätyspapereista, kuten vaaleista aikakausilehtissivuista, hukkatulosteista ynnä muusta, muttei kurssilla ollut sellaisia tarjolla, enkä ollut älynnyt niputtaa sellaisia matkalaukun pohjalle mukaan. Kannetkin voisivat olla leikatut vaikka jonkin hiutale- tai teepaketin pahvipakkauksesta tai vanhat kirjankannet. Vieläköhän muistaisin miten tuo tehtiin, jos tekisin omanlaiseni kierrätysversion.

Kirjassa ei ole varsinaisesti selkäosaa, vaan sidontalangat ovat näkyvissä selkämyksessä.

Tämän kappaleen ohjasin tyhjien muistikirjojen jonossa sen etupäähän. Päästäkseen käyttöön seuraavana. 

Kuvassa vasemmalla olevat värikkäät taidekirjansidontatyöt ovat ammattilaisten tekemiä, ihania pikkukirjoja.

lahja tunikan pienennyksestä

Minulle kiikutettiin viime keväänä kelloköynnöksen taimi.

Kiitokseksi erään turkoosin tunikan pienennyksestä. Olin kieltäytynyt tarjotuista euroista ja vihjasin, että jos joskus tällä intohimoisella pihapuuhastelijalla olisi joku ylimääräinen kesäkukan taimi, niin olisin sellaisesta hyvin iloinen.   

Niinpä eräänä kevätpäivänä hän ilmestyi taimikassin kanssa oveni taakse.

Laitoin köynnöksen alun kasvamaan isoon ruukkuun ja se on voinut koko ajan erittäin hyvin. Päivä päivältä siitä kasvoi komea kiipeilijä ja lopulta se kohosi etusisäänkäynnin päätykolmion korkeuteen saakka. Syksy on nyt maalannut sen ihanan voimakkaan lilan sävyiseksi.

Aion siirtää sen talveksi varaston viileyteen, ja toivon pääseväni nauttimaan sen kauneudesta myös seuraavana kesänä. Luin, että se voisi ”talvehtia hallalta suojatuissa sisätiloissa”.

Heipä hei, turkoosin tunikan omistaja! 

Kaunis köynnöskasvi ja ne kaikki muut taimet oli suurenmoinen ele, kiitos!

leggarit ja minari

Kotiympyröissä hyöriessä on pukeutumiskoodi yleensä aivan omanlaisensa. Rentoutta. Vapautta. Joustavuutta. Leikkisyyttä. Kyllä, niistä on mielestäni parhaimmat kotivaatteet tehty!

Minä tassuttelen kotona yleensä leggareissa ja minihameissa, teepparissa ja villasukissa. Tänä aamuna tajusin, että nyt haluan jotain uutta.

Kaava oli taas se ikivanha ”damaskien” kaava ajalta, jolloin silmät sikkurassa ompelin keskellä yötä, kun kaikki pikkupentuni olivat vihoviimein saaneet päänsä tyynyihin. Ihan edelleen se on ihan ok kaava. Tosin nykyisin ”damaskeista” puhuessasi paljastat olevasi ikäloppu. Sana ”leggarit” on tätä päivää.

Samalla saumurin surautuksella syntyi myös leggareihin sopiva minari. Ja sitä tietty halusin sotkea vähän kangasliiduilla, jonka jälki kiinnittyy silittämällä.

****

Kas, uusi lukija jälleen, Bluemama, terve!