maanantai 20. elokuuta 2012

vanhasta blogista uuteen

Vanha, seitsemän vuotta toiminut blogini loppui, mutta elämä jatkuu... On jo jatkunut täällä muutaman postauksen verran.

Muutaman viikon mittainen tauko bloggaamisesta ei tarkoittanut sitä, että käsityöelämä ja kiinnostukseni kaikenlaiseen käsityökulttuuriin olisi ollut tauolla. Sinä aikana on neulottu, virkattu, ommeltu, liimailtu, valokuvattu, on käyty näyttelyissä, matkusteltu inspiroivissa paikoissa, täytelty ideakirjaa ja kierretty kirppareita ihan normaaliin intohimoiseen tapaan. Kirjeitäkin on välillä kirjoitettu maailman ääriin saakka.

Oli surullista huomata viimeisten vuosien kuvien kadonneen palvelimelta Vuodatuksen tyrimisen seurauksena. Ja ongelmat, jotka uusien kuvien lataamisessa olivat, eivät enää houkutelleet jatkaaman entisessä. 

Aion tässä uudessa blogissani palata vanhan blogini postauksiin aina silloin tällöin. Ainakin tapauksissa, jossa työ on saanut jatkoa tai on inspiroinut uuteen tuotokseen. 


Matka jatkuu - niin pyöräillen kuin blogaten!



Ei kommentteja: