Viimeisten viikkojen aikana en ole pystynyt ryhdikkääseen
tai tarpeelliseen tekemiseen, koska ajatukseni ovat olleet täynnä huolta ja
surua. Nämä tunteeni johtuvat isoveljeni vakavasta sairaudesta ja hänen
nopeasta menehtymisestään.
En ole kokenut tärkeäksi arvioida elämääni käsitöiden tai
tekemisen kautta. Olen antanut itselleni rauhaa ja yksityisyyttä, jota olen
käyttänyt vain oleiluun.
Tuparimatosta, johon kudoin mukaan siskonrakkautta ja
voimahaleja, hän ehti nähdä vain nettikuvan ja kuulla siihen liittyvän, purjehduksen
nautinnosta kertovan tarinan.
Vähitellen olen heräämässä tästä painajaisesta. On
aloitettava katsoa mihin elämä ohjaa meitä. Ja muistettava elää niin kuin
veljeni eli – tehdä asioita, joita rakastaa!
“Kaikki muu
kuin purjehdus on turhaa,
omaa kuvaamme
se heijastaa.
Matka alkaa
purjein valkein,
Tuhansien
tuulten palkein
Vuodet
tummentavat takilaa
Mutta kerran
pääset päähän sateenkaaren,
Siellä
päättyy yksinäisen tie.
Kerran
viimein rantaan rakkauden saaren
Maininki niin
levollinen vie.”
(Lasse Mårtenson,
1987)
Isoveljeä rakkaudella muistaen, Eija
9 kommenttia:
Lämmin osanottoni ja voimia!
Osaanottoni suruusi ja halaus.
Surulle on annettava aikaa, voimia tarvitaan arjesta selviytymiseen. Shokissa pystyy elämään kun ei suunnittele kestävänsä, vaan elää minuutin ja tunnin kerrallaan.
Osanottoni suruunne, Raisa
Lämmin osanottoni suruusi. Itselläni on juuri tällähetkellä samanlainen tunnetila. Olin vain muutama päivä sitten isoveljeni siunaustilaisuudessa Ruotsissa. Kaikki tapahtui nopeasti, vaikka sairaus tiedossa olikin. Meidän on vain mentävä hetkihetkeltä eteenpäin.
Lämmin osanottoni suruusi ja voimaa antava halaus.
Kaunis kirjoitus. Osanotto suruusi myös täältä naapurista. Voimia ja valoa tuleviin päiviin.
Halauksia täti <3
Lämmin osanottoni!
Kiitos kaikille osanotoista ja lohdutuksen sanoista.
Lähetä kommentti