Korissa oli muutama kerä ruskeaa matonkudetta vielä jäljellä. Sekoittamalla niiden väliin kellanruskean kirjavaa räsykudetta aloin kutoa seuraavaa mattoa. Raskaalla poljennolla. Huomasin kutovani muistiin syksyisen nurmikon. Nurmikon, johon omenapuut ovat pudottaneet lehtensä.
Sain juuri tietää, että ruskea on jossakin kulttuurissa surun väri. En tiennyt sitä. Tämänhetkiset tunteet ja mieliala näyttävät siirtyvän materiaalin ja kosketuksen kautta mattoon.
Tämä matto muistuttaa minua myös elämän kiertokulusta.
Tänä aamuna piha oli herätessäni valkoinen.
----
Kiitos edelliseen postaukseeni tulleista lohdutuksen sanoista ja osanotoista.
2 kommenttia:
Todella kaunista mattoa oletkin kutomassa.
Värit auttavat ja lohduttavat.
kiitos.
Lähetä kommentti