Mietin, voiko (kangaspuilla) kutoja tuntea samanlaista
ahdistusta tai epävarmuutta kuin taiteilija saattaa tuntea valkoisen maalauskankaansa edessä, kun
työ pitäisi aloittaa. Kun ensimmäinen siveltimenveto tulisi tehdä. Taiteellinen liekki on syttynyt ja idea on
takaraivossa, mutta on vain niin vaikea aloittaa.
En yleensä tee luonnoksia tai mitään tarkkoja värisuunnitelmia.
Matonkudekerät itsessään vain houkuttelevat tekemään. On vapauttavaa vain
pysähtyä kudelaatikoiden äärelle, lajitella niitä väreittäin ja/tai materiaaleittain
ja tuumailla miten sekoittaisi värejä keskenään. Ja sitten vain alkaa kutoa ja
katsoa mihin suuntaan värit alkavat kulkea. Annan tulla vain, mikä on
tullakseen. Teen ehkä kokeillen. Sattumallekin annan sijansa. Sitten huomaan,
että oikeastaan kuin vahingossa tulee matto, joka tuottaa myöhemmin käytössä
valtavasti iloa.
Toivottavasti tämä pik.kumatto on juuri sellainen; iloa tuottava. Toiveena kun oli pieni toilettimatto, joka olisi ruskeasävyihen. Se osoittautuikin hauskaksi tehtäväksi toteuttaa. Kutojan ahdistuksesta ei ollut tietoakaan.
Toivottavasti tämä pik.kumatto on juuri sellainen; iloa tuottava. Toiveena kun oli pieni toilettimatto, joka olisi ruskeasävyihen. Se osoittautuikin hauskaksi tehtäväksi toteuttaa. Kutojan ahdistuksesta ei ollut tietoakaan.
2 kommenttia:
Ruskeasta matosta voisi ajatella, että se on kamala, mutta sinun ruskea matto on ihan erilainen! Kauniisti menee värit ja raidat.
Heittelin ruskeaa sinne ja punaruskeaa tänne ja väliin kirjavaa. Heittelin vaalenruskeaa, tummanruskeaa, suklaanruskeaa.... Tavoitteena ettei mitään säännöllisyyttä. Sitä ruskeaa kamaluutta ja tylsyyttä vältellen.
Lähetä kommentti