luovaa laiskottelua

Olen harrastanut viime päivät luovaa laiskottelua terveydellisistä syistä. Kun jaloissa on kirurgin äskettäin tekemät 15 viiltoa ja niissä jokaisessa yksi tikki sekä jalkoja puristavat tukisukat yötä päivää, ei istuminen ompelukoneen ääressä tai puikkojen jatkeena innosta, eikä onnistu.

Mutta onnellinen olen siitä, että kirurgi veisti jaloistani pahkurat pois ja ensi kesänä voin huolettta näytellä siistejä sulosääriäni minimittaisissa vaatteissa, ilman leggingsejä.

Luova laiskottelu on tarkoittanut tällä kertaa vanhojen Taito-lehtien selailua. Päässä humisee käsityön merkitykseen ja tulevaisuudenkuviin liittyvät artikkelit, mutta myös alasta innostuneiden henkilöiden haastattelut veivät mukanaan. Luin tarinan mm. Suomen tiettävästi viimeisestä pitsitehtaasta (Taito-lehti 3/2010) ja sen pelastajasta. Tiedän nyt myös, että Turussa tehtiin 2000-luvun alussa neulelöydös, joka on oletettavasti vanhin Suomessa tavattu neule ajoittuen 1440-1550-luvuille (6/2002). Sekä ilokseni eteeni aukesi myös koko aukeaman kokoinen juttu siitä, kuinka meillä täällä Ylä-Savossa Kiuruvedellä vaalitaan käsityöperinteitä ja ideoidaan uutta yhteistyössä käsityökeskuksen toimikunnan, marttojen ja maa-ja kotitalousnaisten kesken (2/2007).

Luovassa laiskottelussa on etunsa ja ilonsa. Voi pysähtyä puntaroimaan asioita itsekseen. Ja päätyä  lopulta omissa pohdinnoissaan siihen, että tässä valtakunnassa käsityö elää ja voi hyvin.

Paremmin kuin minä tänä päivänä. Poistan pikkuläppärin sylistäni ja raahaudun kohta lääkäriin.