Rakkaan, ja muistoja sisältävän käsityön arvottaminen on
vaikeaa, eikä sitä usein ole syytä arvottaakaan. Mutta tämä ajatus hurahtaa mieleni, kun levitän eteeni kangaspalan, joka on oma kirjontatyöni melkein sadan vuoden takaa.
Olin murkkuikäinen, kun kirjoin oman paitani selkämykseen Suuri
Käsityökerho-lehden ohjeella ison kukkakimpun. Vuodet kuluivat ja kuluivat ja saattoi se vuosikymmenkin vaihtua... ja paita jäi pois
käytöstä. En muista sitä hetkeä, kun päätin, että on aika luopua paidasta, mutta olen leikannut paidan takakappaleen talteen. Että tuo vaivalla kirjottu kuvio säilyisi ja siirtyisi ehkä toiseen käsityöhön.
Nyt otin kuvan tuosta kangaspalasta ja pysähdyn miettimään
sitä maailmaa ja sitä elämää, jota ei enää ole. Murkkuikää en kaipaa kyllä yhtään.
Mutta siirtyykö tämä käsityö vielä joskus johonkin toiseen käsityöhön - saa nähdä. Tyynyksi ommeltuna se ainakin sopisi keittiön puusohvalle tämän ja näiden tyynyjen seuraan.
Mutta siirtyykö tämä käsityö vielä joskus johonkin toiseen käsityöhön - saa nähdä. Tyynyksi ommeltuna se ainakin sopisi keittiön puusohvalle tämän ja näiden tyynyjen seuraan.
3 kommenttia:
Ihana muisto nuuoruudesta, jolloin kirjotiin farkkujen lahkeita, hattuha, paitoja jne.
Kauniisti kirjottu, taitoa ollut jo teininä! Kuka sitä kamlaa murkkuikää kaipaisikaan ;)
Kyllä vaan, oma murkkuikä, pah!
Lähetä kommentti