Noukin ostoskoriin Mikkelin Ekotorilta viime syksynä kaksi sivuverhoa, joiden ompelu oli edelliseltä omistajalta jäänyt kesken. Päärmäsin ne äskettäin vähällä vaivalla valmiiksi ja pääsin virittelemään ne paikalleen viime viikonloppuna. Ne tulivat sivuverhoiksi mökkimme ylätuvan isoihin ikkunoihin.
Asettelin ne tiukasti poimuun ikkunoiden reunaan metallilangan avulla. Pienessä sievässä supussa ne eivät pienennä yhtään sitä ihanaa järvinäkymää, joka ikkunoista aukeaa. Henkäyksen ohuesta kankaasta ommellut verhot ovat kauniisti ylipitkät.
Kaksi vanhaa, valjua nojatuolia saivat irtopäälliset ja hexagon-tyynyt jo viime talvena. Virkattuja kierrätyssängynpeitteitä olemme käyttäneet sekä ylätuvan toisessa ikkunassa (kuva alla) että myös alatuvassa.
Ja siskoni on askarrellut ja koonnut nuoruuden aikaisista tietokirjoista samaan tilaan oivallisen kirjahyllyn. Tämä kierrätykseen vahvasti nojautuva yhteinen sisustusprojektimme jatkuu edelleen....
2 kommenttia:
Ihana idea tuo sängynpeite ikkunassa!
Kiitos. Ja se on hieman kevyempi sängynpeite kuin sellaiset kalalangasta virkatut - eli laskeutuu hyvin eikä ole tönkkö.
Lähetä kommentti