lauantai 4. huhtikuuta 2015

isoäidin pyörylöitä Sirkka-tätiä muistellen

Muistelin edesmennyttä Sirkka-tätiäni, äitini vanhinta siskoa, joka oli Mestarivirkkaaja. Pehmeän pyöreä täti, jonka ahteri usein jumittui paikalleen pöydän ääreen tuntikausiksi ja kädet kävivät jatkuvasti virkaten.

Hän virkkasi maailman kauneimpia patalappuja, joita hän jakeli lahjaksi läheisilleen. Ohuesta puuvillalangasta. Monikerroksisia ruusuja patalappujen keskiöön ja vaikeita malleja. Meillä Pukkisaaressa mökillä on edelleen hänen antamiaan kukkapatalappuja vuosikymmenten takaa. Eikä niitä ole raaskittu käyttää juuri ollenkaan.

Innostuin virkkaamaan isoäidin neiliöstä muunneltuja pyörylöitä, joista tuli patalappuja. Ohje löytyi muutaman vuoden takaisesta Moda-lehdestä.



Valitsin omiin patalappukokeiluihini (jälleen) iloisen kirjavan valikoiman villalankoja. Sirkka-täti olisi ohjeistanut minua valitsemaan merseroidun puuvillalangan, jossa olisi kaunis kiilto ja josta tulisi hienostuneen näköinen lopputulos.

Lehden ohjeesta poiketen virkkasin isoäidin pyörylöiden taakse tukevan valkoisen pyörylän, että patalapusta tulee jämäkämpi.



Nämä patalaput eivät mene vielä soppakattiloiden nostamiseen. Ripustin ne keittiön seinälle. Tosin väliaikaisesti. Ei vuosikymmeniksi, kuten Sirkka-tädin patalaput mökkikeittiön pikkunaulakossa!

En nukahtanut näitä patalappuja virkatessani kesken työn kertaakaan. Mutta Sirkka-täti saattoi tehdä niin, sillä hän ei olisi millään malttanut päästää käsistään koukkua ja lankaa, joten hänen tapansa oli torkahdella hetkeksi istualleen kesken virkkauksen!




Jos kiinnostuit, voit virkata isoäidin pyörylöitä ja näitä patalappuja seuraavanlaisesti:

Virkkaa aloitusketjuksi 8 kjs ja sulje rengas ps:lla.
1. krs: 3 kjs, tee renkaaseen 2p, *2 kjs, 3 p*, toista *-* vielä 2 kertaa, tee 2 kjs ja sulje krs ps:lla 3:teen kjs:aan krs:n alusta. Katkaise lanka ja vaihda väri.
2. krs: *tee kjs-ketjuun 3 p, 2 kjs, tee p-ryhmän keskimmäiseen p:seen 3 p, 2 kjs*, toista *-*. Sulje krs ps:lla 1. p:een. Katkaise lanka ja vaihda väri.
3. krs: tee jokaiseen ketjuun 3 p ja p-ryhmien väliin aina 2 kjs. Sulje krs kuten aiemminkin. Jatka tähän tapaan virkkaamista ja katso samalla, että pyörylä pysyy tasona. Lisää p-ryhmiä edellisen kerroksen keskimmäiseen p:seen tarvittaessa (kuten 2. krs:lla).
Virkkaa viimeinen krs pylväitä.

Virkkaa patalapun takakappaleeksi samankokoinen yksivärinen pyörylä ks:lla.
Liitä pyörylät yhteen ps:lla.
Virkkaa viimeisen krs:n jatkoksi ripustuslenkkiä varten kjs-ketju ja kiinnitä se vähän matkan päähän ps:lla. Käänny ja päällystä ripustuslenkki ks:lla.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kauniita patalappuja, käyttöön vaan etteivät jää seinälle koristeeksi ;)

nätti rätti itse kirjoitti...

Juu. Tuossa seinällä on niitä mukava aikansa katsella. Käytän mieluummin patakintaita.

Tuulia kirjoitti...

Kivat pannulaput, pitäis varmaan kokeilla itsekin. Niitä isoäidin neliöitä olen tehnytkin jonkin verran.

Ingi kirjoitti...

Ovatpas koristeelliset!

K u T o M i N e kirjoitti...

Ihanta värit, ja kaunis koriste kuin käyttöesinekin ! Hyvä idea.

Riitta Sinikka kirjoitti...

oi,miten ihania!♥Hyvää pääsiäistä!