torstai 23. huhtikuuta 2015

ITE-vaatteet (2)



Ajatus pukeutua vain ja ainoastaan itse tehtyihin vaatteisiin on taas ottanut minut pauloihinsa. Ja sen vuoksi myös tallennan niistä kuvia tänne blogiin.

Itse asiassa, voisin ihan hyvin luopua niistä harvoista tehdasvalmisteisista vaatekappaleista, jotka vielä omistan. Oman ompelukoneen kanssa on tullut ahkeroitua vuosien ajan niin paljon.




Tämän a-mallisen tunikan otin käyttööni nyt pitkän tauon jälkeen tänä keväänä. Vanha blogimerkintä kertoo, että ompelin sen melkein kuusi vuotta sitten. Kangas on marimekon viskoosia ja edelleen hyvässä iskussa.




Luonnonvalkoisessa hameessa on leveä, virkattu reunapitsi. Tein hameen perhejuhliin, mutta näin tunikan kanssa se ei pääse koreilemaan liikaa.



4 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Kiva, että en ole ainoa lajissani eli olen koko ikäni kulkenut kotitekoisissa vaatteissa enkä ole sitä hävennyt. Lapsena äiti ompeli vaatteet, 13-vuotiaana aloitin ompelemisen itse ja sitä on jatkunut 48 vuotta. Ompelin myös lasteni vaatteet eikä niitä tarvinnut nimikoida kerhoon tai kouluun, koska muilla ei ollut samanlaisia. Tekemisen iloa jatkossakin.

nätti rätti itse kirjoitti...

Kiitos. Itse tekemällä saa ihan sellaisen tyylisiä ja mallisia ja kokoisia ja persoonallisia.... kuin itse haluaa. Kiva että harrastus jatkuu.

kosotäti kirjoitti...

Ihana yhdistelmä.

Citypulu kirjoitti...

Hauska yhdistelmä. Pidän pitsireunahameesta. On juuri sopivan pitsinen, ei liikaa hörsöä. Tunikakin on kivaamallia.