viisi vierekkäin

Olkkarin seinä, joka on television taustalla, on jo jonkin aikaa häiriköinyt tyhjyydellään. Itse asiassa siitä asti, kun se vaihtui oranssista pinkiksi. Ajatus siitä, että ripustaisin siihen jonkun valmiina hankitun sisustustaulun tai –sarjan, tuntui epämiellyttävältä.  Ne olisivat tauluja ilman tarinaa. Sellaiset esineet eivät vain yksinkertaisesti puhuttele ja niistä puuttuu sielukkuus.

Olin jo kerännyt joitakin tyhjiä mustia kehyksiä pieneksi kokoelmaksi kesän kirpparikäynneillä, mutta sitten alkusyksystä erään muuton yhteydessä minulle työnnettiin muutama sellainen kehys lisää. Tarpeettomiksi jääneitä.

Ladoin ne kasaan ja odottelin ideaa mitä niihin laittaisin.  Asia hautui, enkä kiirehtinyt.

Sitten eräänä päivänä järjestellessäni kaappeja ja karsiessani sieltä turhaa tavaraa kirpparille, silmäni kirkastuivat. Tallessa olivat vielä lasten yläkouluaikaiset kasvikansiot vuosilta 2002, 2004 ja 2006. Nämä pakolliset kesäurakat, joissa kasveja kerättiin, kuivattiin, tunnistettiin ja huolellisesti liimattiin, tulivat nyt muistojen kanssa esiin. Valitsin niistä yhteensä viisi sivua ja laitoin ne kehyksiin.

 

Kaikki viisi kappaletta nyt samalle seinälle ripustettuna tekevät vaikutuksen ja ovat tuomassa eloisuutta aiemmin rohkeasti maalatulle pinkille seinälle.

Taulut vierekkäin aseteltuna näyttivät kokeilun tuloksena parhaimmalta. Luovat jonkinlaista turvallisuutta ja tyyneyttä. Kahdella eritasoisella vihreällä taustapaperilla vältin tylsän kaavamaisuuden. Luulisin.

Aina ohi kulkiessani tai Inkereitä olkkarin sohvalla neuloessani vilkaisen niitä. Se on tänään minun silmissäni paras kasvikokoelma ikinä - koko maailmassa.