tiistai 8. toukokuuta 2018

pyrstöhame



Ommella surautin hameen, jota kutsun pyrstöhameeksi. 

Sen esikuvana on harmaa hamonen (kuva), jonka ostin vuosi sitten Budapestin käsityöläismarkkinoilta ja joka on tehty kierrätystekstiileistä. Pienen nettietsinnän tuloksena löysin hameen lipukkeen mukaisen unkarilaisen tekijän Domonkos Bernadett.

Omaan ompeluprokkikseen piirsin ensin kaavat ja sitten kappasin hyllystä palan sähäkän sinistä kangasta. Helma levenee maltillisesti ja siinä on hieman A-linjan makua. 

Takakappaleelle kuosittelin kaarrokkeen, jonka saumaan rakensin liehukkeet. Peuhasin kangasvarastostani liehukkeisiin kankaat, joiden kuviointi, tuntu ja laskeutuvuus näyttivät yhdessä hyvältä. Kolmen eripituisen liehukkeen kerroksellisuus sekä pitkä rusetti tuovat painopisteen taakse pyrstölleni. 
Tämä alaosa ei mielestäni kaipaa seurakseen muuta kuin yksivärisen t-paidan, joka sekin on tietysti itse tehty.
Mitenhän tässä hameessa sujuisin foksit ja humpat? Täytynee testata tämän kesän lavoilla. 


sunnuntai 6. toukokuuta 2018

juttuseuran haussa



Silloin harvoin, kun minä yritän ystävystyä näyttelyssä tuntemattomien ihmishahmojen kanssa, niin en sitten saakaan juttuseuraa. 


Sillä Weijo vaan luki kirjaansa....



.... Anna imetti vauvaansa....



.... ja Veli seisoi hiljaa ylväänä taidemuseon hallissa. (Kajaani)



Matti oli näköjään käynyt juuri kaupassa, mutta hänkin oli omissa ajatuksissaan. (Tampere)

----------------

Joka tapauksessa, kaikkia heitä oli hauska tervehtiä, vaikkeivat juttutuulella olleetkaan. Ehkä törmään näihin Liisa Hietasen virkattuihin ja neulottuihin ihmisiin vielä uudelleen. 

Silloin voisin ottaa toisenlaisen lähestymistavan. Vispata kättä heidän silmiensä edessä ja testata värähtääkö edes ilme tai räpsyykö silmät. Veikkaan, että kyllä värähtää ja räpsyy. 

Öisin he varmasti oikovat jäseniään ja pötkähtävät pitkälleen taidemuseon lattialle, että jaksavat taas koko seuraavan päivän seista tai istua näyttelyvieraiden iloksi. Lämmin kiitos ja halaus, että jaksavat! 😃


lauantai 5. toukokuuta 2018

jotakin minä osaan


Olisinpa fiksumpi. En osaa tavata englanninkielisiä neuleohjeita. Kankaankudonnan sidokset ovat hepreaa. En tajua koruketjujen tekemisestä tuon taivaallista.

Mutta ommella minä osaan. Osaan luoda tasona olevasta materiaalista kolmiulotteisen - sellaisen, jonka sisään mahtuu ihminen pujottautumaan sisään. Ja sellaisen, että sen saumat ovat haluamassani paikassa ja väljyydet ovat sopivat ja yksityiskohdat juuri mielikuvani mukaiset. Se tekee minusta onnellisen, sillä sitä taitoa ei kaikilla olekaan. Ei ehkä englanninkielistä neuleohjetta lukevalla, kankaan kudonnan taitajalla, eikä koruketjujen osaajalle.

Minä olen minä. Ja jotakin minä sentään osaan. Tällä kertaa rennot ruutuhousut yhdistettäväksi miehen paidasta muodistamaani hihattomaan puseroon.

P.S. Tämä teksti on tsemppausteksti. Luettavaksi sellaisina hetkinä, kun tuntuu, ettei taida osata oikein mitään. 😔