huiviliina

Kun maanantai-iltana ajelin Tekstiilikierrättäjien Sarkapajalta kotiin päin, minua mietitytti, mitä mahdan loppujen lopuksi tehdä yhdeksällä samanlaisella puuvillahuivilla, jotka sieltä lähti mukaani.

Kotiin päästyäni laitoin ne pyykkikoneeseen. Pyykkinarulla roikkuvaa värisuoraa vilkaisin aina ohi kulkiessani. Raikasta ja pirteää. Lähes kaikki huivit vielä käyttämättömiä.

Seuraavana päivänä silitin.

Koska värisuorassa näin samaa tunnelmaa kuin keittiön puusohvan tyynyllä, yllätin itseni nopealla päätöksellä: ompelen niistä pöytäliinan. 3 x 3 palaa. Yhdeksän yhteensä, eikä yhtään liikaa.

Leikkasin huivit samankokoisiksi, jolloin myös reunapäärmeet leikkautuivat pois. Yhdistin. Saumasin. Päärmäsin.

Huivin kuvioon on painettu valmistusmaat: Kiina, Pakistan, USA, Korea... Millaisissa epämääräisissä oloissa ja hikisissä nyrkkipajoissa ne onkaan aikoinaan painettu? Pois, pois, se ajatus minusta! Se ei saa häiritä tämän pöytäliinan tunnelmaa...

ruusuliina

Keittiöön, lisää, enemmän, vielä.

Pajuliina. Paperinen kattausliina. Poppanaliinoja. Pöytätabletteja. Ja myös tämä.

Viime kuukausina tätä kyökkirouvaa on ilmiselvästi riivannut riittämättömyyden tunne siitä, ettei meidän ruokapöydälle ole tarpeeksi liinoja

Kierrätysmateriaalina ruusuhuivi.

Sen vuoksi oli tehtävä taas yksi. Ompelin sen ruusuisesta kirpparihuivista, jonka tueksi silitin tukikankaan ja vuorin. Ja keskelle liinaa tuli vapaata konetikkausta yhdistämään nämä kolme kerrosta yhteen. Vapaa tikkaus näyttää tässä todella vapaalta ja sen ompeleminen oli hauskaa. Pitäisi käyttää tuotakin tikkaustekniikkaa useammin. Tekemällä oppisi siinäkin paremmaksi.

omaa suunnittelua

Kaikkiin käsityötoimintoihin liittyy omaa suunnittelua, omakohtaista ongelmanratkaisua ja omatoimista havaintojen tekoa. Niin myös tämän pajuliinan kutomiseen.

Kun viimeisen kerran kudoin marttojen yhteiseen poppanaloimeen (käsityökeskuksessa), päätin käyttää kuteena pajua. Toteuttaa idean, jota olin jo kypsytellyt laude- ja kaitaliinoja kierrätysmateriaaleista kutoessani. 

Ja minusta tuntuu, että lopputuloksena on liina, joka on enemmän kuin arkipäiväinen välttämättömyys!

Pistelin siihen mm. ison nipun piiskapajuja, jotka olivat ollut verannan somisteena jo pitkään. Useamman vuoden ajan, kesät talvet. Pajujen kuivumisesta aiheutuvaa kutistumista ei liene siis odotettavissa, joten liina pysynee tiiviinä, eikä löysty. Joka kolmanteen viriöön pistelin vihreää trikoomatonkudetta.

ei ole kelvoton, ei

Jossain vaiheessa tuntui siltä, että tästä taitaa tulla aika kelvoton liina, mutta nyt sen ollessa valmiina, en myönnä sitä.

No ehkä väriyhdistelmä on hieman outo, mutta minkäs teet, kun tarkoitus oli käyttää siihen vain satunnaisia jämälankoja. Loppujen lopuksi sitten niistä lankanyttysistä löytyi vain auringonkeltainen pieni kerä ja iso vampyyrinvihreä kerä, jotka olivat jotakuinkin saman paksuista lankaa. Niinpä toitotin itselleni, että joskus on oltava ROHKEA värien valinnassa ja että TUTTUUS JA TURVALLISUUS OVAT PAHIN LUOVUUDEN JARRU!

Koko työn virkkasin yksinomaan kaikenlaista tv-soopaa seuraten, mikä tietenkin turruttaa ajattelun sille asteelle, ettei millään ole mitään väliä. Väreilläkään.

Virkkauksen jälkeen oli myllättävä iso tilkkukori ylösalaisin, että löysin mieleiseni kuosin liinan keskiöön. Ilokseni löysin sellaisen, jonka kuviosta löytyy samat värit. Se oli oikein hyvä löytö.

Pyörylän ompelu oli helppo, kun sen vuoritti. Keltaisella.

Kuvauksen aikana keittiönpöytä ei näyttänyt ystävystyvän sen kanssa ollenkaan, mutta lohduttelin liinaa, että verannan pöydästä tulee sille ensi kesänä hyvä kaveri. Onhan siellä verannan seinällä 70-luvun verhokin, jonka sävyihin se passaa.

sopivasti kaapinpohjalta

Tarve oli saada uudet kattausliinat kahden hengen soppapöytään. Mistä tekisi ja millä tekniikalla, tuumin.

Rupesin penkomaan kaappeja ja löysin lopulta kermanvaalean kankaan, jota olin elävöittänyt  kirjavilla, ommelluilla kirjaimilla. Siinäpä sopiva väripaletti valmiina.

Annoin ajatusten viedä, tilkkuleikkurin kulkea ja ompelukoneen yhdistää. Paloittelin kankaan leveiksi suikaleiksi ja yhdistin ne takaisin satunnaisessa järjestyksessä. Siinäpä sopiva pinta valmiina.

Leikkasin oikeaan kokoon. Vuoritin jämätikkikankaalla ja kanttasin tummanruskealla. Tikkasin vielä muutaman kirjaimen paljaisiin vaaleisiin kohtiin, että pinta näyttäisi tasapainoisemmalta.

 Siinäpä sopivat kattausliinat nyt käyttövalmiina.