tiistai 21. heinäkuuta 2015

mansikkamaan täti


Viikko sitten kävin moikkaamssa hersyvän hauskoja Variksenpelättimiä Kiuruveden käsityökeskuksen pihamaalla

Ne olivat niin hauskoja, että muutaman päivän kuluttua minun oli ryhdyttävä tekemään samanlaista omaa... tai ainakin jotain sinne päin. 




Aloitin pään muotoilusta. Leikin kuvanveistäjää, jonka työvälineenä oli silmäneula ja sakset. Lämmin heinäkuinen ilta pihakeinussa vierähti ihan vimmaisesti kasvoja tikki tikiltä pistellen. 




Sitten tänään hän kasvoi ihan täyteen mittaansa ja sai päälleen myös kaikki tarpeelliset tilpehöörit, korut ja rannekellot, joita tällaisessa uudessa vastaperustetussa mansikkamaan virassa ehdottomasti tarvitaan. 




Tälle tädille on delegoitu nyt kaikkien epäsuotuisten elukoiden karkoitus takapihan marjapuskista ja mansikkamaalta. Vastuu on suuri ja haasteellinen, mutta tädin olemuksesta päätellen hän tulee onnistumaan tehtävässään.




Mansikoiden poiminta kukkapurkkiin on myös suotavaa, mutta ei pakollista. Ehkä hän kuitenkin joku päivä yllättää; kun talonväki palaa työpäivän jälkeen hyvin, hyvin uupuneena kotiin, hänen kukkakoristeinen kipponsa on kukkurallaan maukkaita mansikoita. 



7 kommenttia:

Hieno tar kirjoitti...

Luulisin tädin olevan ammattilainen, sen verran pelottavalta näyttää! Eli työasu on luotettavan pro ;)

Helena kirjoitti...

Toivottavasti täti onnistuu työssään ja saa siten pitää virkansa.

nätti rätti itse kirjoitti...

Ensimmäinen työpäivä meni häneltä hyvin. Mansikat jäi tosin keräämättä - nimittäin talon emännältä - sateen takia. Kiitos kommenteista!

kosotäti kirjoitti...

Aivan hurmaava täti,

nätti rätti itse kirjoitti...

kiitos

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Mahtava idea ja kaunis toteutus!

Marle kirjoitti...

Ihan mielettömän hauska! Tuon tekeminen on varmasti ollut kivaa.