poppanalaukku

Käytännöllistä sievistelyä täydelliseen kesäpäivään!

aikamatkalla

Pirtanuhaa tehdessä pääsin aikamatkalle opiskeluaikoihin, jolloin viimeiksi olin kutonut nauhapirralla. Opin tuolloin koulussa kansantaidon, joka oli ennen minua siirtynyt sukupolvelta toiselle vuosisatojen ajan. 

Nyt 30 vuotta myöhemmin innostuin menemään työkaverini Annen ohjaamalle kurssille. 

Tänään jatkoin loimi kireällä istumista. Kudoin olympialaisten lopettajaisten ajan. 

Iivon Sanomat tuli myös luettua tänään. 

vaaleaa, pehmeää turkoosia

Tämä uusi, ihana huivi laittaa mieleni liitelemään perhosen lailla. 

Iloni on ylenpalttista. Kudoin sitä puolitoista päivää.

tarinakassi

Olipa kerran pieni, siellä täällä harhaileva poppanakudonnainen. Eräänä päivänä se kohtasi pääsiästipunkeltaisen turkiskassin, jonka vuori oli pahasti rispaantunut ja vetoketju rikki. 

Ne alkoivat elää yhteistä elämää ja sulautua toisiinsa. Poppanakudonnaisesta kasvoi vähitellen pikkukassi, jolle turkiskassi luovutti ystävän eleenä ehjät sankansa. 

Matkan varrella ne ystävystyivät vielä keltaisiin neliöihin.

Tänään ne ovat hyviä ystäviä keskenään ja voivat hyvin.

kaitaliina ja maljakko

Yllätin itseni viettämällä kaksi päivää kangaspuiden äärellä. 

Lopputuloksena oli kaitaliina, joka sopii äitini keittiöön mainiosti.  

Erään seminaarin aikana virkkasin liikaa pituutta kirjovirkkaustyöhöni, eikä siitä sitten sen tähden tullutkaan pussukkaa. Vedin sen lasipurkin päälle ja siitä tuli maljakko.

vinksin vonksin

Kaksi vapaapäivää ja molempina päivinä lähes kahdeksan tuntia kudontaa.

Kudontaa  ja jämäpoppanoita.

Saaliiksi sain 3,5 m kangasta, jossa värit boheemisti ihan vinksin vonksin.

Kohta alkaa pätkiminen.

matto paikallaan

Valkoinen matto pääsi vihdoinkin paikalleen mökin ylätupaan. Sinne valkoinen sopii hyvin, koska ylätuvassa ei kävellä marjasaappaissa, eikä kanneta marjasankkoja. Siellä suurin fyysinen ponnistus tarkoittaa päivätorkkuja, yöunia ja verannalla laiskottelua.  

Kun sain maton levitettyä lattialle, jäin hetkeksi pötköttelemään pitsiliinatyynyjen sekaan sängylle ja katselemaan tyytyväisenä ympärilleni. Katselin ruutupäällysteisiä nojatuoleja, katajaisia puunaulakoita, kasvitaluja, verhoja ja peiliryhmää sekä kirjahyllyä - kaikkea sitä kivaa mitä olemme tänä vuonna sinne siskoni kanssa luoneet sinne melkein tyhjästä. Minusta meidän ylätupa on nyt hieno ja viihtyisä!

Ja vielä lopuksi pitää mainita, että matonpäitä grillikatoksessa viimeistellessä sain nautiskella taivaallisesta säästä ja tyynestä järvinäkymästä. Kyllä elämä voi sitten välillä olla niin ihanaa!

väriterapiaa

Valkoisen maton jälkeen tarvitsin väriterapiaa.

Ensin kolme metriä. Sitten kaksi metriä.

eilen ja tänään

Valkoista.

Mattoa.

Tulossa.

Voihan päivänkakkara sentään!

voittajana

Tiedätkö - minulla on ihan voittajan fiilis! Laudeliinakankaasta, jota kudoin viime viikolla työpäivien päätteeksi, tuli niin upeeta, etten meinaa saada silmiäni irti siitä. Kangasta hivelen ja huokailen, että ihanko minä tuollaista sain omin käsin aikaan. 

Kun moneen, moneen vuoteen istahdin erityisen pellavaloimen ääreen, kutominen oli niin hirveän mukavaa, etten pystynyt lopettamaan ennen kuin loimi oli lopussa. Nyt minulla on 4,5 metriä kaunista, kapeaa pellavakangasta.

En suinkaan raaski sitä kaikkea tehdä laudeliinoiksi, vaan päärmään ainakin yhden pätkän kaitaliinaksi. 

Kutominen inspiroi kutomaan lisää. Oma mattoloimi omassa varastossa odottaa. Alkusolmut on tehty ja lähtölaukaus ammutaan ensi viikolla.

Harmi, että niin moni käsitöihin muuten kalleellaan oleva ihminen jättää istahtamatta koskaan kangaspuiden ääreen, eikä koe kutomisen hurmaa. Aluksi se tuntuu ihan taikuudelta. Suosittelen. Käsityökeskuksissa odottavat valmiit loimet ja saat henkilökohtaisen neuvonnan.

työpäivien päätteeksi

Olen nyt parina päivänä ryhtynyt työpäivän päätteeksi vähäksi aikaa kankuriksi - kuten alan taitureita ennen vanhaan kutsuttiin - ja kutonut laudeliinaa käsityökeskus Alliinan valmiiseen loimeen. En siis tarvinnut tietää mitään kudonnan sidosopista, kankaan rakentamisesta tai onko tämä sidos panamaa, ripsiä vai kilpikangasta. Ihailin vain edellisen asiakkaan kutomaa laudeliinaa ja päätin, että minä tahtoo myös.

Tätä kutoessa en voi herpaantua toisen kanssa höpöttelemään. Heti  menee poljentajärjestys pieleen ja tulee virhe. Ja purkaminen ei ole kivaa. Mutta keskittyneenä työ etenee ihan silmissä ja kohta huomaat, että vajaat kaksi metriä kaunista puuvillapellavakangasta on kudottu!

toilettimatto

Mietin, voiko (kangaspuilla) kutoja tuntea samanlaista ahdistusta tai epävarmuutta kuin taiteilija saattaa tuntea valkoisen maalauskankaansa edessä, kun työ pitäisi aloittaa. Kun ensimmäinen siveltimenveto tulisi tehdä. Taiteellinen liekki on syttynyt ja idea on takaraivossa, mutta on vain niin vaikea aloittaa.

En yleensä tee luonnoksia tai mitään tarkkoja värisuunnitelmia. Matonkudekerät itsessään vain houkuttelevat tekemään. On vapauttavaa vain pysähtyä kudelaatikoiden äärelle, lajitella niitä väreittäin ja/tai materiaaleittain ja tuumailla miten sekoittaisi värejä keskenään. Ja sitten vain alkaa kutoa ja katsoa mihin suuntaan värit alkavat kulkea. Annan tulla vain, mikä on tullakseen. Teen ehkä kokeillen. Sattumallekin annan sijansa. Sitten huomaan, että oikeastaan kuin vahingossa tulee matto, joka tuottaa myöhemmin käytössä valtavasti iloa.

Toivottavasti tämä pik.kumatto on juuri sellainen; iloa tuottava. Toiveena kun oli pieni toilettimatto, joka olisi ruskeasävyihen. Se osoittautuikin hauskaksi tehtäväksi toteuttaa. Kutojan ahdistuksesta ei ollut tietoakaan.

sinistä, ei sinivalkoista

En onnistunut edes itsenäisyyspäivän kynttilää kuvaamaan ilman maton pätkää. Eikä matto ole edes sinivalkoinen. Mutta on siinä sinistä. Ja viisi eriväristä kahden raidan sisarusta.

Matto on veljentytölle SannaB:lle. Miio-pojan rattaiden alle. Toiveen mukaisesti vain metrin mittainen. Mutta sitäkin enemmän ajatusta olen laittanut sen väritykseen, raitoihin ja raitojen rytmiin.

Hyvää Itsenäisyyspäivää hyvät ihmiset!

joulumatto

Yksinkertaisella palttinasidoksella kudottu, lyhyt, punainen matto oli aikanaan tyttöni huoneessa yhtenä väripilkkuna. Punaisen verhokapan kanssa. Verhokapan, johon olin ommellut taskuja, joihin sujautettiin suloisia pehmoleluja heiluttelemaan tassujaan. Tuo lyhyt punainen matto on edelleen tallessa ja silloin tällöin käytössä. Kudoin sille äskettäin isosiskon. 

Tai oikeastaan kaikki lähti siitä, kun huomasin, että yhdestä punaisesta ostomatonkuteesta lähtee kastuessaan väriä. Huomasin sen omenapuun yhdestä virkatusta isosta pallosta, johon tätä materiaalia olin muutaman kerroksen käyttänyt. Ajattelin, että kun se liittoutuu kaikkien muiden samanväristen räsykudekerien kanssa, ei haittaa, vaikka sitten aikanaan pestessä siitä likoaa väriä pois. Melkein kahteen metriin sain paukutella. Tämä on edellistä vielä punaisempi ja kun näin joulun alla valmistui, niin... 

... ihan kelpo joulumatto siitä tuli. 

lämpimikseni

Siellä yrittää sataa lunta. Iltapäivä on painostavan harmaa. Kohta on säkkipimeää. Laitan pörrökuomaseni jalkaan ja loikin pihan poikki varastohuoneeseen. Pian sieltä kuuluu pauketta. Kangaspuiden pauketta. Kudon paksussa villapaidassa. Kahdet villasukat jalassa. Sekä pitkälahkeiset villahousut. Lämmönlähteenä vain yksi irtopatteri. 

Ja penkin päällä pyllynalunen, jonka huovutin ja ompelin joskus kahdesta vanhasta kaulaliinasta ja koristelin kulahtaneella lapasparilla. 

Paukuttelen pirtaa ja painelen polkusia tiuhaan tahtiin. Ja tarkenen. Onhan tulossa lämpimän punainen joulumatto.

kalamiehen matto

Joko olet kyllästynyt mattojutuilleni? Lupaan, että tämä on nyt viimeinen. - Toistaiseksi.

Annoin isoveljeni menehtymisen jälkeen Purjehtijan maton äidilleni. Ja kudoin vanhemmilleni myös toisen maton, jota kutoessa mietin samanlaisia mielenmaisemia. Aloin nimittää mattoa kalamiehen matoksi. Onhan sen saaja maailman paras kalamies. Isäni.

Isäni on nostanut vuosien varrella suunnattoman suuren määrän muikkuja Saimaasta. Verkkokalastuksella. Unohtamatta myöskään sitä ziljoonan kappaleen kalansaalista, jota niissä järvimaisemissa onkimalla ja virvelöimällä on vuosikymmenten saatossa nostettu.

Matto löysi heti paikkansa sähkö- ja puulieden välistä, keittiössä, jossa kalat paistuvat pannulla, kalakeitot kiehuvat, kalapaistit hautuvat ja kalapullat ja -säilykkeet syntyvät.

Maton kuvaaminen halkopinojen päällä oli tällä kertaa  osuva ympäristö kuvata. Sillä tällä kalamiehellä on tapana pitää huolta siitä, että halkopinoista riittää poltettavaa ainakin seuraavan sadan vuoden ajan.

Lämpimiä ajatuksia heitän vanhemmilleni kolmen tunnin ajomatkan päähän täältä!

huurre

Matoille on mukava antaa nimiä niin kuin oikeat taiteilijat nimeävät näyttelyteoksiaan. Tämän maton nimi on Huurre. Se syntyi talven ensipakkasten aikaan. 

Valkoisia räsykudekeriä, joita olin saanut joskus lahjoituksena, oli jäljellä vielä pari isoa muovikassillista. Ajattelin, että kudon niistä yhden kokovalkoisen maton. Niinpä asetuin loimen ääreen, kieputin valkoisia kuteita kolmeen sukkulaan ja annoin palaa. En pyrkinyt tasalaatuisuuteen, sillä vanhoista kierrätystekstiileistä leikatut räsykuteet olivat hyvin erilaisia ja erisävyisiä. 

Mutta jo parikymmentä senttiä kudottuani tuli muuri vastaan. Tekemiseen oli saatava lisää jännitystä. Pelkällä valkoisella kutominen alkoi haukotuttaa. Niinpä päätin vapauttaa itseni käyttämään kolmannessa sukkulassa jotakin värikästä. 

Lopputuloksesta ei tullut tasalaatuista, ei täydellistä, eikä se oikeastaan missään vaiheessa tuntunut hyvältä, mutta olin tyytyväinen, kun valkoiset kerät vähenivät. Maton pituus on noin pari metriä. Loimitukilta maton otettuani ja matonpäiden solmimisen jälkeen asettelin maton makuuhuoneen lattialle sängyn viereen. Siinä oli tämän maton paikka ja silloin tämäkin matto sai hyväksynnän. 

Nyt aamulla aikaisin siihen astuvat jalat, joilla juostaan vuoden aikana monta kymmentä juoksukisaa. Ja ne jalat eivät ole minun.

mummoraitaa (2)

Mummoraitojen värit hivelevät silmää, vaikka ujutin joukkoon myös entisaikojen raappahousujen harmaata ja laamapaitojen beigeä... Vaikken raappahousuja ja laamapaitoja ole nähnyt sitten edesmenneen Elsa-mummon aikojen.

Eläköön räsymatto! Eläköön!

mummoraitaa

Meidän edesmennyt Elsa mummo teetti aikanaan naapurin emännällä muutaman pitkän, riemuraitaisen räsymaton. Olen aina ihaillut niiden satunnaisen hauskoja raitoja. Aitoja, oikeita räsymattoja ajalta, jolloin oli itsestään selvää leikata vanhat vaatteet matonkuteiksi. Tuolloin tuskin sanoja kierrätys ja ekologisuus oli olemassakaan. 

Nuo matot ovat edelleen hyvässä kunnossa. Meidän mökillämme Pukkisaaressa olleet käytössä jo vuosikymmenten ajan. En muista miten ne lopulta ajautuivat sinne. Ehkä perinnönjaon yhteydessä.

Joka kesä ne jynssätään juuriharjalla ja mäntysaippualla puhtaaksi.

Minulla on työn alla nyt uusi matto sitten tämän syysnurmikko-maton. Olen pitänyt yllä olevaa otosta mummoraidoista ohjenuoranani. Lajittelin omat räsykudelaatikot ja valitsin kaikkein maukkaimmat värit.

Toki haluaisin laittaa tähän jo innoissani kuvan millainen matosta tulee, mutta sori, ehkä ensi kerralla. Kuvaan sen vasta sitten, kun olen purkanut viimeiset matot pois tukilta ja kuvaan ulkona. En millään malttaisi odottaa. Loimi on lopuillaan.

syysnurmikkoa matossa

Korissa oli muutama kerä ruskeaa matonkudetta vielä jäljellä. Sekoittamalla niiden väliin kellanruskean kirjavaa räsykudetta aloin kutoa seuraavaa mattoa. Raskaalla poljennolla. Huomasin kutovani muistiin syksyisen nurmikon. Nurmikon, johon omenapuut ovat pudottaneet lehtensä.

Sain juuri tietää, että ruskea on jossakin kulttuurissa surun väri. En tiennyt sitä. Tämänhetkiset tunteet ja mieliala näyttävät siirtyvän materiaalin ja kosketuksen kautta mattoon. 

Tämä matto muistuttaa minua myös elämän kiertokulusta.

Tänä aamuna piha oli herätessäni valkoinen.

----

Kiitos edelliseen postaukseeni tulleista lohdutuksen sanoista ja osanotoista.