keskiviikko 21. toukokuuta 2014

kuvia roikkumaan ja rasioihin


Turhan usein kivat postikortit, näyttelykutsut ja sen sellaiset inspiroivat kuvat makaavat laatikoissa unohdettuina ja käyttämättöminä.  Olin jo suunnittelemassa joidenkin sellaisten teippailemista yksinkertaisesti vain tietsikkapöydän takaseinälle, kun muistin tämän Unelmien koti ja talo -lehden idean, kuinka puuhenkarista voi tehdä ripustustelineen. 

Oman versioni askartelin ikivanhasta puuhenkarista, silmuruuveista, verhon nipseistä sekä puuvillalangasta, josta virkkasin nauhaa.



Joku päivä tutkin myös vetolaatikosta löytyneitä pienenpieniä tyhjiä korurasioita ja päädyin käyttämään niitä muistojen kuviin myös. Etsin lasten ala- ja yläkouluaikaisia kuvia ja saksin ne rasian pohjan kokoisiksi. Liimatipalla ankkuroin kuvan rasian pohjaan ja kannen loksautin paikalleen. Tyhjät hylätyt korurasiat ovat nyt ainakin vähän aikaa uudessa tärkeässä tehtävässään valokuvakehyksinä puolipaneeliseinän päällä.

Koulukuvia on  kaksi per lapsi ja monta kouluvuotta niiden välissä. Kumarrus ja lähempi tarkastelu todistavat, että isi on joskus ollut tummahiuksinen ja äiskän kasvoillekin on parissa vuosikymmenessä - jestas sentään - tapahtunut jotain... blaah!


3 kommenttia:

Hieno tar kirjoitti...

Hauskat ideat, kivaa kun hyödynsit.

Kankuritar kirjoitti...

Voi miten kiat ideat. Kiitos, että esittelit ne täällä.

nätti rätti itse kirjoitti...

ok ja jatkaa touhujaan...