perjantai 20. toukokuuta 2016

päivä kirjojen parissa


Nyt on jäänyt työelämä jäähylle muutamaksi päiväksi ja vietän verkkaista kotielämää. Eilen annoin aikaa kirjahyllyille ja erityisesti kässäkirjoille. 

Itseni korkuisen kirjapinon järjesteleminen uudelleen vei useamman tunnin. Ja unohduin lattialla rönöttäen useasti selaamaan jotakin hurjan mielenkiintoista  - kunnes heräsin lopulta jalkojeni puutumiseen ja puuttumiseen. 


Hyllyiltä löytyi myös ikivanhoja aarteita. Myös ne olivat jo kaivanneet, että joku niitä selaisi ja lukisi. 

Ja etenkin sitä, että joku vihdoinkin häätäisi niiden takana piileskelevät villakoirat!


Jaana Venkula, Carl Larsson ja vanha kuvataiteen opetuskirja siirtyivät pinoon, johon kajotaan, kun sanotaan "hoh-hoijaa" ja rojahdetaan kirja kainalossa helteisen verannan sohvalle pötköttelemään.



4 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Tulin tänne katselemaan. Olen kyllä käynyt joskus ennenkin,mutta kun näin sinut Suuressa Käsityökerholehdessä,niin innostuin siitä. Sinusta oli mukava juttu. On sinullekkin kertynyt käsityökirjoa.Niitä pukkaa tuppautumaan myös minun hyllyyni:)

nätti rätti itse kirjoitti...

Kiva, kun käväisit ja tervetulao kurkkaamaan joskus uudelleen.

Tuomontuvan Anni kirjoitti...

Oi sentään, minä niin kaipaan kirjojen koskettelua ja selailemista, mutta en enää pysty niistä mitään näkemään.Marketeissa pystyn kansikuvista jotain havaitsemaan ja vähän niitä kääntelen käsissani.Luen (kuuntelen) vain äänikirjoja.
Omisni kirjoista olen suureksi surukseni joutunut luopumaan, kuten niin monesta muustakin tärkeästä asiasta.
Mukavia lukuhetkiä sinulle, kesäkeinussa.

nätti rätti itse kirjoitti...

Äänikirjojen valikoima onkin nykyään laaja. Rentouttavia kesähetkiä sinulle niiden parissa!