keskiviikko 29. marraskuuta 2017

iso sydän




Joulua odotellessa kuuluu virkata ainakin yksi joulusydän, eikö vaan? 



Kauneimmat Joulun Käsityöt -lehdessä olleesta ohjeesta lähdin liikkeelle. Mutta en päässyt kuin ensimmäiseen lauseeseen, kun ohje tökkäsi. Siinä luki: "Virkkaa kaksi samanlaista kappaletta. Kappaleet virkataan edestakaisin." Ja ajattelin, että höpö, höpö, pitäkää ohjeenne. Sydämestä tulee kauniimpi ja siistimpi kun virkkaan spiraalina, pyörövirkkauksena. 

Eikä lankani tietenkään ollut ohjeen mukaista, vaan ihan jotain ikivanhaa karheaa lankaa pari pientä puolanjämää.

Tungin vanua sisään ennen kuin virkkasin sydämen yläosastaan umpeen. Pitsinauhalla ripustan sen oveen toivottamaan vieraita sisään. Sydämellistä joulun odotusta!