torstai 12. helmikuuta 2015

ompelugeenit

Kohta kuuluu työhuoneestani ompelukoneen surinaa sur-sur-sur. Tänä torstaina. Vapaapäivänä keskellä viikkoa. Kokonainen päivä viettää ompelukoneella kaasutellen, jes!

Mutta ensin haluan kertoa sinulle, mistä rakkauteni ompelukoneeseen on peräisin. Se on tullut yksinkertaisesti geeneissä. Perintötekijänä. Tässä yksi todiste siitä.




Tämä morsiuspuku on vuosikymmeneltä, jolloin Armi Kuusela nousi tavallisesta, tuntemattomasta koulutytöstä kuuluisuuteen ja voitti maailman kauneimman naisen tittelin. Hääpuku on vuodelta 1957. Oman äitini puku. 

Kuva on otettu Iisalmessa viime lokakuussa pidettyjen Lähikäsityömessujen ohjelmalavalta. Siellä perjantaina tämä puku oli Muistojen hääpuvut -esitysten rekvisiittana. Puku etsittiin kaappien kätköistä esiin. Pestiin. Silitettiin. Ja pujotettiin varovasti mallinuken päälle.

Taustaverhoon kiinnitettiin käsityökeskus Alliinassa valmistettu suuri valkoinen ruusukranssi. Kaistale tylliä toimittaa mielikuvaa hunnusta. 

Äitini ompeli oman hääpuvun elämänsä tärkeimpään juhlaan. Häät olivat kylän komeimmat kolmoishäät. 



Äitini tässä ihastuttavassa hääpuvussa on kuvassa oikeanpuoleisin morsian.

Kiitos äiti ompelugeeneistä! 

7 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Aivan huippu ihana morsiuspuku ja hyvät geenit olet saanut. :)

www.pik-ku.blogspot.fi kirjoitti...

Mukava muistojen tarina, jossa totta joka sana. Geenit ovat kertyneet sinulle, vai miltä kuulostaa? Leikkasin aamulla trikoomekon ja tuubin kivasta kankaasta. Kun pääsin saumurin ääreen, ompelin tuubin metrinmittaisen sauman. Sitten into lopahti. Siirryin suunnittelemaan seuraavaa projektia, yhden mustan takin lyhennystä, pidennystä, muokkaamista. Sekin jäi mallaamiseksi ;)...ompele sinä!-pik.ku

Iisa kirjoitti...

Ja kiitos vaan äiti ompelugeeneistä minulle! ;)

nätti rätti itse kirjoitti...

Nii-in, aivan, Iisa-tytteli! Geenit ovat siirtyneet myös seuraavaan sukupolveen, sillä ompelukone tottelee myös sinua! Ja hyvin totteleekin!

Marle kirjoitti...

Kiva tarina ja kaunis on äitisi hääpuku ollut. Ja suvun taiidot jatkuvat....

Unknown kirjoitti...

Geenit ja perimä!! Jee, meilläkin into siirtynyt sukupolvelta toiselle. Siis innostus ja kiinnostus, taito tulee vähän hitaasti :)

K u T o M i N e kirjoitti...

Ihana tarina puvusta ja perinteiden arvostamisesta. Ymmärsinkö oikein 3. polvessa !