sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

hitaasti heräten pihamaalla



Kaikkialla on jo viikkoja hehkutettu, kuinka kevyen kevätkunnostuksen jälkeen piha muuntuu helposti hurmaavaksi kesäkeitaaksi. Sisäinen puutarhurini syttyy, kun katselen omia pihakuvia parin viime kesän ajalta. Tulee kärsimätön olo - kuinka saisin oman takapihani näyttämään mahdollisimman nopeasti yhtä rehevältä kuin se viime kesänä parhaimmillaan oli? 

Pakko olla kärsivällinen. Omassa tahdissa ja itsestään ne loppujen lopuksi kasvavat.




Rakastan köynnöskrasseja ja sitä, että omien krassinsiementen alkuperä on Torrevieja, Espanja. Ostin ne sieltä matkatuliaisena muutama vuosi sitten.

Olen siitä lähtien noukkinut joka syksy tämän matkamuistokrassin siemenet talteen ja kuivattanut ne lautasella. Olen jaellut niitä myös kourakaupalla muille, joilla on sormet vähänkään mullassa.

Minä en viitsi krassinsiemeniä esikasvattaa, vaan tungen siemeniä suoraan lähes jokaiseen pihamaalla olevaan multakippoon ja -laatikkoon muiden kesäkukkien seuraan. Köynnöskrassit tekevät istutuksista runsaan näköisiä. Jos se ei ihan trooppista vihreyttä ole, niin minulle ainakin se on etelän hehkua Espanjasta.





3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Niinpä, kunpa kasvit olisivat jo vehmaita ;)

TeSa kirjoitti...

Tänä kesänä saakin ootella verheyttä ja vimmattua kasvua. Hittaasti, sano.

nätti rätti itse kirjoitti...

Nii-in.. - *huokaus*