tiistai 5. tammikuuta 2016

uudesta käsityömateriaalista


Tämä toimari on innostunut nyt uudesta kotimaisesta käsityömateriaalista. Se on kierrätetyistä tekstiileistä teollisesti valmistettua huopaa, joka on rantautunut vain Taito-yhdistysten hyllyille myyntiin. 

Kaikki mitä voi tehdä huovasta, vetää nyt minua puoleensa. Netissä googletan, ja pinterestin kautta löytyviä miljoonia huopakori, -koriste ja -tyynykuvia kuolaan.

Ja siitä kaikesta sitten inspiroituneena ideoin ensimmäisen jutun omaan käyttööni. Huopa on sopiva materiaali tällaisena aikana, jolloin kaikenlainen lämmin ja villainen on suotavaa. Ensimmäisenä ilahdutin itseäni asusteella, nimeltä irtotasku.



Arvioin taskun koon sellaiseksi, että älykäs puhelimeni pääsee sujahtamaan sinne hyvin. Pistelin taskuun kiinni pikkuisen virkatun liinan. Vyötärönauhaksi valikoitui vanha mustavalkoinen lautanauha omilta opiskeluajoilta. Lopuksi taittelin huopaneliöstä tietyin aukileikkauksin lisäkoristeen, jonka viimeistelin kauniilla helminapeilla. 

Aion laittaa irtotaskun keikkumaan vyötärölleni ainakin tämän flanellimekon kanssa. Ja ehkäpä se käy asusteeksi myös tähän viittaan, en tiedä vielä.


14 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mekkoon sopiikin mainiosti!

kosotäti kirjoitti...

Ompa sievä pusukka ja just passeli tuohon mekkoon.

Hanna kirjoitti...

Hih, minäkin tein tänään irtotaskun. En vaan huovasta vaan vanhojen farkkujen taskuista. Tuota huopaa olisi kyllä mukava myös testailla.

Marle kirjoitti...

Oikein hieno irtotasku. Kauniit koristelut ja tuo vyö on myös taidokas. Täytyypä käydä Helskyssä kysymässä tuollaista huopaa, haluaisin tehdä tossut samalla mallilla kuin messuhuovasta tein. Huopa on ihanaa materiaalia, kun ei purkaudu ja helppo työstää.

nätti rätti itse kirjoitti...

Tällaisen huovan työtäminen onnistuu keneltä vain. Sitä voi ommella koneella, tikkailla käsin, neulahuovuttaa ja vaikka värjätä. Marle- tulenpa katsomaan millaiset tossukat olet tehnyt. Minulla nimittäin myös yksi tossunkaava, jotka aion tästä huovasta tehdä.

sinisukka kirjoitti...

Valkeakoski-opistolaiset ovat työstäneet tuota materiaalia vuosikaudet :D

nätti rätti itse kirjoitti...

Dafecor oy:n Green Craft kierrätyshuopaa? No, minäpä tarkistan kun palaan vapailta töihin. Kiitos kun kerroit. Samanlaista matskua muilta toimittajilta ehkä kuitenkin.

Reija kirjoitti...

Onpa kaunis! Ja varmasti käytännöllinen!

Krista kirjoitti...

Tosi hieno!

sinisukka kirjoitti...

Kts. "Käsityötä kädestä pitäen"-sivut :D

nätti rätti itse kirjoitti...

En löytänyt, mutta muuta innostavaa opiston sivuilta löysin. Laittaisitko suoran linkin? Kiitos.

pik.ku kirjoitti...

Kertakaikkisen kaunis kokonaisuus! Huomasin materiaalin Taito-lehdestä ja ajattelin, että tuota on päästävä kokeilemaan. Hyvä, nyt tiedän mihin pik.kukompassin nuoli osoittaa.

sinisukka kirjoitti...

Eipä siellä sivuilla ollutkaan kuvia, sori! Itse en ole materiaalia kokeillut, mutta kurssikaverini kylläkin, jatkuvasti ja jo vuosikausia! Yritän maanantain kurssilla saada joitakin linkkejä :)

nätti rätti itse kirjoitti...

Ok. Hän on ehkä käyttänyt Lankavan (ent. Kauhavan Kangaaitan) huopalevyä, joka on paljon kalliimpaa, eikä ole kierrätyshuopaa. Tämän on valmistanut turenkilainen Dafecor Oy. Linkki tässä heidän sivuilleen http://www.dafecor.fi.
Green Craft kierrätyshuopa on heidän uusimman tuotekehittelyn tulos. Se on 100% kierrätettyä. 10-20% villaa, loput muita kuituja. Myynnissä siis vain Taito yhdistyksissä kautta maan.
Hyviä käsityöhetkiä, Sinisukka - vaikka Green Craft huovan parissa ;-)