torstai 2. tammikuuta 2014

silityslautataidetta ja romupelimanneja


Barcelonassa pysähdyin ostamaan jonkun käsityöläisen kojusta korviksia ja maksettuani otin yhden mainospostikortin puolihuolimattomasti pöydältä mukaani. En sillä hetkellä arvannutkaan, että tuo postikortti johdattaisi meidät seuraavana päivänä kansainväliseen kierrätystaidenäyttelyyn. Näyttelyyn, josta löytyi hyvin vähän tietoa edes netistä. Saati, että sitä olisi mainostettu turistikohteiden kaltaisesti. Olihan sisäänpääsykin ilmainen.  

Näyttelyn nimi oli International Festival of Recycling Art of Catalonia. Näyttelypaikkana CCCB, joka löytyy vaatimattomasti nykytaiteen museon MACBAn takaa. Muistaakseni näyttely oli auki myös jouluviikolla joka päivä. Me kävimme siellä "rauhoittumassa" jouluaattona.

Vaikka netin syövereistä löytyy ihan kamalasti kuvia kierrätystaiteesta, niin heitän sinne seuraan myös nämä kuvat, jotka kanssanne haluan jakaa.

Hedelmälaatikoista, vanhoista kirjoista ja silkkipaperista oli loihdittu iso seinäteos.

Näyttelytila ja koko rakennus oli aiemmin toiminut jossain toisessa käytössä. Muistaakseni jonkinlaisena hoitolaitoksena.

Palikkapöytä. Takaosassa erilaisia lampunvarjostimia mm. lasipulloista, sytkäreistä, kynistä, viemäriputkista.

Kollaaseja, joihin käytetty mm. tietokoneen osia.

Humoristista kirjataidetta.

Silityslautataidetta by Karol Bergeret.

Romupelimanneja

Ja paljon paljon muuta.
Näyttely oli paljon jännittävämpi kuin kaikki turistirysät yhteensä. Tai ainakin melkein!



3 kommenttia:

hienotar kirjoitti...

Ihastuttavia teoksia! Kiitos kun jaoit ne!

Marle kirjoitti...

Varmasti mielenkiintoisempi paikka kuin moni turistinähtävyys. Ttuo edellisen postauksen mekko on hauska farkkutaskuineen!

sinisukka kirjoitti...

Jukra, millaiseen näyttelyyn "eksyitte"!!! Mahtava! Toivottavasti matkakertomus jatkuu vielä :D