sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

uudet tassukat


Parin viikon takaisella käsityötarvikkeiden kirpparilla hyökkäsin heti kiinni erään kirpparipöydän vanhoihin  Novita Teddy-keriin. Lankamerkkiin, josta olen muutama vuosi sitten neulonut nämä lilat höpsöt tassukat. Siihen aikaan Teddy oli jäänyt pois Novitan lankavalikoimasta, enkä löytänyt sitä mistään sen enempää ja luulin edelleen, että Teddy on kuopattu lankalaatujen hautausmaahan ikiajoiksi. Mutta Novita kertoo sivuillaan nyt toista; se on palannut takaisin!


Niinpä ostin ne kirpparipöydän oranssit kerät ja niiden myötä sitten innostuin herättämään eloon oman, muutaman vuoden takaisen neuleohjeeni. Onneksi olin kirjoittanut sen ylös tarkasti. Paksuhko lanka ja vitosen puikolla neulominen ei ollut mikää maraton-suoritus, vaan pelkästään 400 m pyrähdys. 


Nämä pehmeän pörröiset sukat jalassa ei pysty millään sievistelemään. Ne jalassa heittäydytään ihan rölliksi, löhötään uudessa pihakeinussa ja haaveillaan siitä, että kohta alkaa kesä ja mökillä päästään taas ongelle. 

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Söpöt tassukat! Ja kesä tulossa - jee!