torstai 15. tammikuuta 2015

ruutua ja hexagon-kukkaa





Tähän hommaan ryhtyminen vei oman aikansa. Ensin asian kypsyttelyä. Muodon mukaista kaavoittamista oman pään sisällä. Mallin hakemista. Materiaalin kanssa epäröintiä. 

Sitten oli vain päätettävä ottaa rohkeasti sakset ja materiaalit esille ja alettava tehdä mieli avoinna töitä. Ensin kaavat, kun sellaisia ei ollut. Sitten toivomaan, ettei ruutukangas ole liian haastava.  

Ompeleminen voi olla joskus tosi merkillistä puuhaa. 

Kolme iltaa kestävän uurastuksen, kovan keskittymisen ja paneutumisen jälkeen ne olivat sitten valmiit: irtopäälliset kahdelle nuhjuiselle nojatuolille. Materiaalina tukeva, ruudullinen kierrätyskangas, jotka olivat entisessä elämässään kirmailevien koululaisten luokkatiloissa. Siis verhoina.




Ja koska ompelua yleensä motivoi ompelu itse.. ja koska en ollut ommellut mielestäni pitkään aikaan... en pystynyt pysäyttämään itseäni vielä päällisten valmistuttua. Ajauduin vielä ompelemaan nojatuolien tunnelmaan sopivat sisustustyynyt. 

Tyynyjen koristeena on muutama vuosi sitten virkkaamani hexagon-kukkaset, jotka olivat yksinkertaisesti vain lojuneet aikansa ilman tarkoitusta yhdellä hyllylläni. 




Nämä irtopäälliset kiikutetaan pian kesämökkimme ylätupaan siellä olevien samanmallisten tuolien peitteeksi. Ja tyynyt myös.

Ja sitten alan odottaa seuraavaa mökkikesää! 






5 kommenttia:

Kankuritar kirjoitti...

Tosi 'mageet' tuolinpäälliset ja oi, mitkä tyynyt!
Kesä ei ole niin kovin kaukana, eihän?

kosotäti kirjoitti...

Ompa kaunis kokonaisuus nuo tuolit ja tyynyt.

Helmis kirjoitti...

Tosi kauniit ja raikkaat! Hieno käyttötarkoitus vanhoille verhoille :).

nätti ratti itse kirjoitti...

Kiitos, kiitos. Nyt ne on jo kiikutettu talvisen mökin ylätupaan. Hyvältä näyttävät sielläkin.

Nyyti kirjoitti...

Tosi kaunis kokonaisuus!