keskiviikko 22. elokuuta 2012

ite-taiteen puutarha


Pari viikkoa sitten työni hankevetäjänä kuljetti minut Väike-Maarjaan Viroon ja taideleirille. Leiripaikkana oli kaunis entinen Kiltsin kartano, joka toimii nykyisin kouluna. Leiriohjelmaan kuului venetsialaisten naamioiden tekoa ja kirjansidontaa, mutta niistä myöhemmin.

Osallistuimme leiriohjelmaan joka päivä vain päivälliseen saakka, sillä illat kulutimme alueen nähtävyyksiä katsoen ja paikallisia hanketoimijoita tapaillen sekä paikallista elämänmenoa kokien.

Matka oli käsityökulttuurin kannalta hyvin antoisa ja eräs ite-taiteen kohde ansaitsee tulla esitellyksi ensimmäisenä - ihan omana postauksenaan.




Kerran astuessamme ulos autosta yllätyimme nimittäin todella näkymästä. Me olimme saapuneet autollamme peltoaukeamalla sijaitsevan talon pihaan, joka oli täynnä hassunkurisia hahmoja. Talon omistajapariskunta oli tehnyt puutarhaansa monia mielikuvituksellisia hahmoja ja teoksia, johon materiaali oli kerätty paikkakunnan kaatopaikalta. 


Tavarat, jotka olisivat hautautuneet kaatopaikan uumeniin ikuisiksi ajoiksi, ovat nyt tuomassa ilo ohikulkijoiden arkeen, aivan uudenlaisissa kekseliäissä merkityksissä.



Esineille oli annettu uusi tehtävä. Yllättävät yhdistelmät olivat antoisimpia. 


Enpä ole koskaan aiemmin esimerkiksi bongannut vastaavanlaista pullonkorkkiaitaa kenenkään puutarhassa. Satoja, ehkä jopa tuhansia muovisia pullonkorkkeja oli pujotettu paksuun rautalankaan ja viritetty aidaksi. Värikkääksi aidaksi. (Yllä oleva kuva siitä on epätarkka, sori.)


Omalaatuinen partajaakko työnteli lastenvaunuja, jossa kukat loistivat iloisena sekamelskana.

6 kommenttia:

Pilvikirsikka kirjoitti...

Kiitos vierailusta blogissani ja kivaa kun jätit kommentinkin.
Oletpas osunut mahtavaan paikkaan, tuollaisia piristyksiä sitä tarvittaisiin kyllä täälläkin ankeilla pihoilla. Noista saa kyllä monta ideaa, kun vain olisi aikaa värkätä. Ihania kuvia!

nätti rätti kirjoitti...

Niin Pilvikirsikka, tuollaisen ite-pihan aikaansaaminen vaatii aikaa, kekseliäisyyttä, viitseliäisyyttä ja ennen kaikkea rohkeutta toteuttaa.
Käyn kyllä blogissasi vastakin!

Ingi kirjoitti...

Huh-huh, hauskaa, hassua ja luovaa! Sinunkin luovuuttasi olen useasti ihastellut, toivottavasti jaksat laittaa vanhempiakin kuvia tänne, inspiraatioksi muille. Vuodatuksen kuvamoka on erittäin harmillista, tosiaan itse pystyin palauttamaan kuvani vanhaankin blogiini, vaikken aio siellä enää jatkaa.

kesän taikaa kirjoitti...

Ihanaa iloittelua, mielenkiintoinen ja luovaa "hulluutta" pursuava piha.
Käärme/krassiseinä viehätti eritoten ja tuollainen istuisi pihaan kuin pihaan, mutta nuo hahmot vaativat tilaa ympärilleen. Varmasti paikka antoi monenlaisia virikkeitä ja itseä kiinnostaa kovinkin tuon tyylinen ITE-taiteilu.

Irma kirjoitti...

Aivan ihanaan paikkaan olet päässyt tutustumaan:) Olispa itsekin kekseliäs, edes vähän:)

nätti rätti kirjoitti...

Ingi, mun vanhaan blogiini ei kuvat latautuneet ollenkaan, joten sanoin hei hei sille lopullisesti.
Tarja ja Irma, kyllä vaan siellä katseltavaa riitti. Vanhat lastenvaunut nyt vaan kehiin; ei enää kesäkukkia ehditä istuttaa mutta voisihan niihin syysasetelmia viritellä!