keskiviikko 12. syyskuuta 2012

ollakko ohjetta vaiko eikö... Kukkaketo -villurit

Toissa talvena (vai oliko se viime), kun pik.kusiskoni esitteli uusia itseneulomiaan villashortseja, tajusin, etten minä(kään) selviäisi hengissä seuraavien kuukausien hyytävästä kylmyydestä ilman sellaisia. 

Koska hänelläkään ei ollut ohjetta niiden tikutteluun, niin yritin vielä kuitenkin sinnikkäästi metsästää ohjetta jostakin, mutta varsin pian luovutin; sellaista ei löytynyt edes täältä netin kaiken nielleestä (mukamas) syöveristä. Ihan tuskainen tehtävä, kun tahtoi puikoille vain tiettyä ohutta lankaa. Nalleapa tietenkin.

Ei siis auttanut muu kuin kääriä hihat ja ryhtyä tekemään ohjetta itse. Ensin neuloa mallitilkku, piirtää kaava ja sitten laskeskella silmukka- ja kerrosmäärät. 

Loppujen lopuksi, ensimmäiset villurit onnistuivat tavattoman hyvin. Ne ovat olleet käytössä ihan HOT! 


Äskettäin sitten päätin hemmotella itseäni toisilla samanlaisilla, mutta muutaman sentin pitemmillä lahkeilla, jotka lämmittäisivät vielä suloisemmin ahteriani! :)

Mallineule on aina oikein neuletta. Kappaleet neulotaan poikittain... etulahkeen sisäsaumasta takakappaleen sisäsaumaan. Sivuun ei siis tule saumaa. 

Lankana on Nalle Kukkaketoa, jonka väri näyttää aika kiehtovalta noin neulottuna. Ensimmäisessä kappaleessa (niistä kahdesta) olen nyt vaiheessa, jossa on enää pari kolme senttiä suoraa neulomista. Kohta aloitan päättelemään keskitakasaumaa varten.








Hmmm... Laittaisinko ohjeen näistä tänne?


6 kommenttia:

santra kirjoitti...

Kyllä kiitos! Laita ohje, niin minäkin voin tehdä itselleni omat ahterinlämmittimet ennen pakkasia.

Komiat on ja pirtee väri!

Leena kirjoitti...

Hauskat! Laita pois ohje.

Bluemama kirjoitti...

Laita ! Laita! Ihanat <3 Minen ossaa iliman ohojetta.... jos ossaan ohojeen kanssakaan... :D

Bluemama kirjoitti...

HIh, tuosa edellisesä on väärä linkki...
Täsä postauksesa nikin takana oikia ;)

Susu kirjoitti...

Uusi lukija ilmoittautuu. Viime talven luokkakaveri :)

nätti rätti itse kirjoitti...

Moi Susu ja muut. Ohje tulee... juu, kyllä mä laitan.