keskiviikko 19. joulukuuta 2012

kuusi kuvaa sonkajärveläisestä kesästä

Sain jokin aika sitten Teijalta haasteen muistella viime kesää kuuden kuvan verran.


Koska tänään oli viimeinen työpäiväni Sonkajärven kunnassa ja mieli on hieman haikea, halusin selata läpi kuvia, joita erilaisissa sonkajärveläisissä kesätapahtumissa työni ohessa ja vapaa-aikana otin.


Kuusi kuvaa valitsen... Eukonkannon MM-kisoista. Nukkepirtistä. Pullomuseosta. Mattonäyttely kotiseututalolla. Ja valoshow Jyrkänkosken ruukilla. 


Kesäisin avoinna oleva Nukkepirtti on valloittava paikka. Siellä melkein aisti näiden suloisten nukkelasten hengittävän! Kaikki talon taitavan emännän Anneli Mustosen käsissä syntyneitä hahmoja. Ja niitä oli paljon!


Pullomuseo on pullollaan mitä erilaisempia vanhoja pulloja. Myös harvinaisuuksia.



Kotiseututalolla oli tänä kesänä paitsi perusnäyttely, niin myös kolmen naisen mattonäyttely, josta kävin hakemassa ideoita omiin räsymattoihini.


Jyrkkäkosken kuohut olivat eräänä pimeänä iltana tavallista runsaammat ja valolla ja musiikilla taidokkaasti kuorrutetut. Oli vaikeaa saada onnistuneita kuvia, mutta tästä otoksesta olen melkein ylpeä.

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisempänä: maailmankuulut Eukonkannon MM-kisat! Kaksi ylintä kuvaa puhukoon puolestaan. :D

°°°°°°°°

Kiitän Sonkajärven kuntaa hyvästä työkokemuksesta ja mainiosta työpaikkahengestä.




1 kommentti:

pik.ku kirjoitti...

Syvä huokaus...samanlaisissa tunnelmissa, jäähyväisiä siellä ja täällä. Mukavaa, kun päivä alkaa taas pidentyä, siinä rinnalla on hyvä vaikka muistella mennyttä kesää.