liimattu vai ommeltu

Oikeastaan mitä se minulle kuuluu, vaikka joku tulisi Linnan juhliin pitkässä kylpytakissa, eikä paljastaisi salamyhkäisesti kenellekään mihin tarkoitukseen vaate on alkuaan hankittu. Mutta kun olen tässä pari päivää yrittänyt sulatella ajatusta siitä, että onko soveliasta mennä maan ykkösjuhliin liimaamalla askarrellussa kierrätysvaatteessa, niin kyllä tässä vuosikymmeniä itse vaateompelua harrastaneena (ja joskus ammattia harjoittaneenakin) on vaikea nyt pitää mölyt mahassaan.

Nimittäin kyse on tästä puvusta:

Se on tämän vuoden linnan juhlien yksi puhutuimmista puvuista, koska se on koostettu liimaamalla.  Tekijänä muotibloggaaja, jonka nimeä en viitsi mainita. Liimattu, koska ei osaa ommella.

Vertailun vuoksi ja muistutukseksi laitan tähän myös kuvan viime vuonna samoissa valtakunnan ykkösjuhlissa esiintyneestä tyylikkäästä puvusta, joka on myös valmistettu samasta materiaalista eli kirpputorilta haalituista mustista nahkatakeista, mutta ommeltu. 

Tekijänä tekstiilimuotoilija Tina Nylund, joka on keskittynyt  ompelemaan käytetyistä ja poisheitetyistä materiaaleista valmistettuja upeita ilta- ja coctailpukuja. Sama puku näkyy myös seuraavassakuvassa, jonka otin hänen näyttelystään Pietarsaaren kirjastossa kesällä 2011.

Vinkkinä vaan tälle ensimmäiselle liimailijalle, että jos ei visualistina itse osaa suunnitelmaansa toteuttaa, niin aina sen voi teettää ammattitaitoisella ompelijalla. Niin toteutuksesta tulee laadukkaampi, näyttävämpi, tyylikkäämpi ja käyttöiältään kertakäyttöistä pidempi. Siinä kannattaisi matkia Suomen muita ykkössuunnittelijoita, esim. Ritva-Liisa Pohjalaista, jonka luotto-ompelija on kuopiolainen Airi Lamminmäki-Turunen.

Valitettavasti nykyisin näkyvyyttä ja huomiota saa aina se, joka satsaa viestinnän keinoihin. Harmittaa nimittäin, että Tina Nylundin tapaiset ateljeeompelijat saavat puurtaa hiljaa vuosikausia upeita pukujaan, eivätkä pääse välttämättä koskaan samalla tavalla framille, eivätkä näin ollen koskaan pääse hyötymään siitä taloudellisesti kuten median hehkuttamat nimekkäät tai julkisuuspelin osaavat suunnittelijat.

Samalla tässä on tullut mieleen se vanha satu Keisarista ilman vaatteita.  Linnan juhlia seuraavana aamuna televisiossa kolme ns. muotiasiantuntijaa hehkuttivat yhteen ääneen liimattua pukua. Mietin heitä kuunnellessa, että puhuvatko he nyt oikeasti siitä, mitä näkivät vai siitä, mitä he olivat näkevinään, mutta eivät uskaltaneet sanoa ääneen sitä, mitä oikeasti näkivät; kuten keisaria ilman vaatteita.

Ja ihmettelen myös, että mihin suuntaan tämä käsityön arvostus oikein on menossa? Itse olen tyrmistynyt nimittäin siitä ajatuksesta, että uniikkiin käsintehtyyn vaatteeseen aletaan vähitellen liittää sellaiset käsitteet kuin kertakäyttöisyys, viimeistelemättömyys, huolimattomuus ja huono laatu.