lauantai 25. elokuuta 2012

kuin alkeiskurssilla konsanaan



Nyt on muutaman postauksen verran jo taivalta täällä bloggerin puolella askellettu, mutta yhä kaipaan vuodatuksen selkeämpää systeemiä. Askeltaminen täällä uudessa ympäristössä ei ole ollut ihan vaivatonta. Olen edelleen vielä ihan aakkosten alkupäässä, kuten alkeiskurssissa konsanaan. Jo se, että sain ensiksi luotua mielikuvani mukaisen ilmeen ja kirjoituspohjan, testasivat, onko pinnani pitkä vai lyhyt.

On kyllä myönnettävä, että vanhan blogini aikana olin jo bloggauksen nautintoa tuovassa kierteessä. Tämähän on harrastus kaikkien muiden harrastusten joukossa.  Moni miete olisi jäänyt kesken tai kokonaan ajattelematta, ellen bloggaisi.

Bloggaaminen on erinomainen tapa syventää ajatuksiaan. Kirjoittaessa saattaa jopa oma ajatuskin entisestään kirkastua. Kirjoittaminen vie tietenkin aikaa, mutta minusta tämä on ajankäytön arvoista. Käsityöhön liittyy aina oma tarinansa; iloinen onnistuminen, normaali keskinkertaisuus tai suuri moka.

Myös valokuvaus harrastuksena on hypännyt vähitellen aivan uudelle tasolle. Vuosi sitten hankin digijärkkärin, jollaista en ollut aiemmpin koskaan käyttänyt. Kuvankäsittelyä olen oppinut tekemään parilla eri ohjelmalla. Blogin myötä oppii siis myös aivan uusia ja ihmeellisiä taitoja. 

Blogin taustakuva kuvaa räsyvirkkausta, kun tekeillä oli tämä räsykassi.


Hyvää viikonvaihdetta! 

4 kommenttia:

kesän taikaa kirjoitti...

Olen samaa mieltä, blokkaus on harrastus, joka tukee muita harrastuksia ja tästä saa moninkertaisen nautinnonkin ja myös hyödyn. Tämä kirjoittelukin saattaa hieman sujua paremmin kuin alkuaikoina ja pystyy ehkä ajatuksiaan tuomaan nyt paremmin esille.

Pidän montaa blogia, jotka kaikki tukevat jotain harrastustani. Postaukset "vaativat" materiaalia ja aiheita, joten niitä täytyy ylläpitää ja sen myötä tulee tehtyä muitakin ilahduttavia asioita ja ympäristökin kohenee, miksei elämlaatukin.

Ingi kirjoitti...

Eikös me opita vähitellen tämänkin systeemin tavoille. Olen samaa mieltä, että Vuodatus oli paljon kätevämpi. Kiva on kuitenkin jakaa harrastusta ja ajatuksia muiden kanssa.

nätti rätti itse kirjoitti...

Nii-in ja kommentejakin on aina kiva saada!

Jokke kirjoitti...

Ai hei, tervetuloa tänne! Nyt varmaan seuraaminen onnistuu helpommin. Aina silloin tällöin huomaa vaan jotain uutta, etenkin toisten blogeja seuraillessa, että voiko tuollastakin tehdä! Miten? Ja sitten selvittämään.