iloinen tavara (1)

Olen ajatellut siirtää vanhan blogini puolelta osan Iloinen tavara-postauksista tänne, koska vanha blogini ei enää toimi (niiden tuhansien samanikäisten blogien tavoin). Ja koska nämä iloiset ja merkitykselliset tavarat edelleen elävöittävät ja rikastuttavat kotiani ja arkeani.

Iloiset tavarat eivät suinkaan ole mitään markettireissuilla ostoskärryyn haalittua tavaraa, joka muuttuu nopeasti kotona roskaksi ja vaivaksi. Massatavarat eivät minusta ole erityisen iloisia.

Iloinen tavara korostaa persoonallisuutta ja arvoja. Kuten esimerkiksi tämä vanha polkuompelukone kuvassa näkyvässä tv-nurkkauksessa. Itse tekemieni tilkkutöiden seurassa.

Ulkopuolisesta vanha Singerini saattaa näyttää kuin miltä tahansa vanhalta, kirpparilta haalitulta kapistukselta, mutta minulle se on arvokas muisto tomerasta isoäidistäni, edesmenneestä Elsa-mummosta.

Kun olin pieni ja perheemme oli käymässä mummolassa, äidilläni oli joskus tapana polkea tuolla koneella jokunen ratkennut sauma mummon mekosta kuntoon. Koneen paikka oli mummolan tuvan viereisessä kammarissa. Samassa kammarissa, jossa pappa päivän aikana pötkähti sängylleen päivätorkuille. Koneella olisi varmasti tuhat tarinaa ja sata selitystä kerrottavanaan.  Ne olisi mieltä hykerryttävää kuultavaa, jos ne kuulisin.

Perinnönjaossa paljon ompeleva äitini halusi pelastaa tämän anoppinsa tummanruskean kaunokaisen joutumisen kaatopaikalle. Sitten myöhemmin muuton vuoksi hän halusi lahjoittaa sen minulle, paljon ompelevalle tyttärelleen.  Kone ei ole ollut aina paraatipaikalla minullakaan, mutta nyt se on ollut siinä jo vuosia. En ole ommellut sillä kuin pari kertaa, mutta tiedän, että se toimii.

Minusta on vain yksinkertaisesti mukavaa omistaa se. Miksi luopuisin siitä, sillä silloin luopuisin omista lapsuudenmuistoistani mummolassa ja mahdollisuudesta polkea rytmikkäästi samaa konetta kuin mummoni nuoruudessaan. Tämä vanha polkukone liittää meidät kolme sukupolvea samaan yhteyteen.