Silloin harvoin, kun minä yritän ystävystyä näyttelyssä tuntemattomien ihmishahmojen kanssa, niin en sitten saakaan juttuseuraa.
Sillä Weijo vaan luki kirjaansa....
.... Anna imetti vauvaansa....
.... ja Veli seisoi hiljaa ylväänä taidemuseon hallissa. (Kajaani)
Matti oli näköjään käynyt juuri kaupassa, mutta hänkin oli omissa ajatuksissaan. (Tampere)
----------------
Joka tapauksessa, kaikkia heitä oli hauska tervehtiä, vaikkeivat juttutuulella olleetkaan. Ehkä törmään näihin Liisa Hietasen virkattuihin ja neulottuihin ihmisiin vielä uudelleen.
Silloin voisin ottaa toisenlaisen lähestymistavan. Vispata kättä heidän silmiensä edessä ja testata värähtääkö edes ilme tai räpsyykö silmät. Veikkaan, että kyllä värähtää ja räpsyy.
Öisin he varmasti oikovat jäseniään ja pötkähtävät pitkälleen taidemuseon lattialle, että jaksavat taas koko seuraavan päivän seista tai istua näyttelyvieraiden iloksi. Lämmin kiitos ja halaus, että jaksavat! 😃
3 kommenttia:
Ah, mikä käsityötaito!
On mukavan näköistä seuraa, eivät taatusti kerro eteenpäin, jos kerroit heille salaisuuksia. Tekijällä taitoa käsissä. Irmeli
No jopas oli vaiteliasta sakkia! Hienoja töitä kaikki.
Lähetä kommentti